Bruce Cockburn keikalle Suomeen

Pvm 14/10/2013, kategoriassa Keikat, kirjoittaja admin

Kanadalainen kitaravirtuoosi ja lauluntekijä Bruce Cockburn konsertoi Lahdessa 25. lokakuuta. Cockburnin musiikissa on omaleimainen tyyli, jossa kuuluu rock, folk ja jazz. Monilla levyillä on myös musiikillisia matkamuistoja eri maista mm. Malista, Guatemalasta, Nepalista ja Afganistanista.

Cockburn on tehnyt musiikkia jo 40:n vuoden ajan ja kaikkiaan 31 levyä, joista 20 on myynyt Kanadassa kultaa tai platinaa. Hänelle on myönnetty useita musiikkipalkintoja ja valtiollinen kunnia-asema: Officer of the Order of Canada. Cockburnin lauluista ja urasta on julkaistu viime vuosina kaksi kirjaa ja hänestä on tehty dokumenttielokuva. Kotimaassaan häntä kutsutaan kanadalaisen folkin vanhemmaksi valtiomieheksi – ja muualla Kanadan tarkimmin varjelluksi salaisuudeksi.

Nuorena kitaristina Cockburn innostui tietysti rock’n’rollista, mutta hän oppi myös blues- ja jazzikitaristeilta (Missisippi John Hurt, Chet Atkins ja Django Reinhardt). Hän opiskeli sovittamista suurille jazzorkestereille Bostonin Berklee musiikkicollegessa, mutta jätti opinnot kesken melko pian. Myöhemmin opinahjo on myöntänyt hänelle kunniatohtorin arvonimen.


68-vuoden iässä hänellä ei ole mitään tarkoitusta vetäytyä eläkkeelle: ”Esikuviani ikääntymiselle ovat sellaiset kaverit kuin Johnny Lee Hooker ja Mississippi John Hurt, jotka eivät lopettaneet työskentelyään ennen kuin kaatuivat, ja samalla tulivat paremmiksi muusikoiksi ja ihmisiksi. Tätä  odotan itsellenikin.”

Cockburnin Euroopan kiertue alkaa Suomesta 25. lokakuuta. Konsertti pidetään Wanhalla Walimolla, Lahdessa. Hän on esiinytnyt Suomessa kerran aikaisemmin Tavastialla vuonna 1999.

Keikkatiedot:

Bruce Cockburn
25.10.2013 klo 19
Wanha Walimo, Vesijärvenkatu 25, Lahti
Liput: Menolippu ja Keskusmusiikki Lahti

Avainsanat:
 

Haastattelussa Teemu Viinikainen

Pvm 08/09/2013, kategoriassa Haastattelut, kirjoittaja admin

Haastattelussa Teemu Viinikainen

Teemu Viinikainen (s. 1975), on yksi Suomen tunnetuimmista ja arvostetuimmista jazzkitaristeista, joka on tehnyt nimeä itselleen myös kansainvälisissä piireissä. Viinikainen soittaa, ja on soittanut, lukuisissa kokoonpanoissa vuosien varrella, toimii Sibelius-Akatemiassa sivutoimisena opettajana sekä pokannut kitaristina useita tunnustuksia kuten Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinnon sekä Sonyn jazzpalkinnon.

Jazz-kitaristi Teemu Viinikainen Musiikkitalolla 2013

Suomen parhaaksi jazzkitaristiksi tituleerattu Teemu Viinikainen taitaa myös ilmakitaran.

Haastattelimme Viinikaista Helsingin Musiikkitalolla elokuussa 2013 ja halusimme kuulla pitkän opiskelu-uran kulkeneen kitaristin mietteitä musiikin opiskelun merkityksestä ammattikitaristiksi hamuaville, sekä tietenkin vastauksen siihen iän ikuiseen kysymykseen: “Kuinka maailma valloitetaan?

Itseopiskelusta opinahjoon

– Aloitin kitaransoiton samalla tavalla kuin varmaan suurin osa muistakin: opettelin soittamaan korvakuulolta levyjen päälle. Kävin myös kansalaisopistossa kitaratunneilla ja aloin oppia hiljalleen nuotinlukua. Opettajat olivat hyviä ja siellä opeteltiin soittamaan biisejä, joten oikeastaan homma ei eronnut juurikaan siitä miten harjoittelin kotona. Lueskelin myös paljon omien idoleiden haastatteluja ja löysin sitä kautta myös erilaisia juttuja. Tämän tyylistä harjoittelua jatkoin ehkä noin 15-16 vuotiaaksi, kunnes aloin pohtimaan musiikkia mahdollisena uravalintana. Noihin aikoihin kiinnostuin myös musiikin teoriasta enempi ja siitä oli paljon apua myös kouluihin hakiessa, kertoo Viinikainen.

Toden teolla kiinnostus ja opiskelu alkoi Oriveden opiston musiikkilinjalla. Viinikainen kertoo musiikin muuttuneen noihin aikoihin kokopäiväiseksi tekemiseksi. Hän ei suinkaan ole ollut kuitenkaan ihan aina jazzmies henkeen ja vereen.

– Halusin nuorena itseasiassa heavy-kitaristiksi. Mutta jossain vaiheessa kuitenkin puraisi jazzkärpänen ja sille tielle olen jäänyt.

Oriveden jälkeen opiskelu jatkui kolmevuotisella tutkinnolla Helsingin Pop & Jazz Konservatoriossa ja sen päälle vielä Sibelius-Akatemian jazzlinja, jossa hän nykyään myös opettaa sivutoimisesti, joten koulun penkkiä on mies ehtinyt kuluttaa uransa aikana. Mutta oliko se oikea valinta?

Kenen kannattaa lähteä opiskelemaan?

Viinikaisen mielestä musiikin opiskelu koulussa ei sovi kaikille, eikä soveltuvuutta itselle vielä nuorena voi tietääkään. Hän myös painottaa vahvasti, ettei muodollinen koulutus ole välttämättömyys ammattimuusikoksi haluavalle.

15-vuotias ei tietenkään voi vielä tietää tuleeko viihtymään musiikkikoulussa. Se selviää vasta siellä. Mutta sen verran lienee selvää, että ei kannata lähteä opiskelemaan jazzia, jos on täysin punkihminen! Siellä tuskin tulee silloin viihtymään, mies toteaa.

Lisäksi Viinikainen painottaa samaa kuin aikaisemmatkin haastateltavamme – sisäisen palon kitaransoittoon tulee olla kova:

– Itselläni oli vahva näkemys siitä mitä haluan tehdä ja minkälaista musiikkia haluan soittaa. Halusin myös opiskella. Koulussa oli mahdollisuus avata silmiä ja omaa asennetta enemmän, katsoa asioita monipuolisemmin ja tehdä monipuolisemmin erilaisia juttuja. Itselleni se oli hyvä juttu ja kun koulut olivat ohi, olin päässyt taas askeleen lähemmäs sitä omaa ydinvisiotani.

Mitä haluaisit erityisesti painottaa musiikkia tulevaisuuden ammattina pohtivalle kitaristinalulle?

– Olen törmännyt tässä vuosien saatossa lukuisiin soittajiin, joiden kohdalla olen miettinyt että soittavatkohan he juuri sitä musiikkia mistä oikeasti pitävät. Haluaisin painottaa, että kyllä kitaristin tulee soittaa juuri sitä, mistä tykkää. Ei saa antaa esimerkiksi sosiaalisten paineiden tai opettajan pakottaa sellaiseen suuntaan, johon ei halua itse mennä. Pitää uskaltaa olla rehellinen omalle musiikkimaulle välittämättä siitä mitä muut sanovat.

Jazzkitaristin harjoittelumetodit

Vaikka jazzmusiikki suomalaisten nuorten kitaristien keskuudessa ei olekaan yhtä suosittu kuin rock tai heavy, tyrmää Viinikainen ajatuksen mystisyydestä tai vaikeustasosta.

– Jazzilla on sellainen maine, että se on jotenkin hienompaa ja vaikeampaa, mutta ei se niin ole. Mitä pidemmälle tässä hommassa on edennyt niin on huomannut, että ei se tosiaan ole sen vaikeampaa, Viinikainen toteaa.

Kysyttäessä itseoppineista jazzkitaristeista, hän kuitenkin myöntää että sellaiset ovat vähemmistössä.

– Suurin osa on kieltämättä varmasti opiskellut musiikkia koulussa. Itselleni tärkeintä Sibikseen (Sibelius-Akatemiaan) pääsyssä oli se, että pääsin samanhenkisten ihmisten joukkoon, joilla on sama intohimo ja kiinnostus samaan musiikkityyliin. Uskon, että se auttoi itseäni kehittymään nopeammin, kun siellä soiteltiin yhdessä päivät pitkät. Myös opetus oli korkeatasoista ja kaikki opettajat olivat aktiivisia taiteilijoita, mikä oli ja on edelleen mielestäni tärkeä asia.

Miten maailma valloitetaan, Teemu Viinikainen?

Viinikaista tituuleerataan Suomen parhaaksi jazz-kitaristiksi useammassa kotimaisessa lähteessä. Myös arvostettu jazz-kriitikko ja kirjailija Stuart Nicholson on todennut, että “He is among the top twenty jazz guitarists in the world.” Miten suomalainen jazz-kitaristi päätyy valloittamaan maailman?

– Mitä mä tohon nyt sanoisin, se on vain yksi arvostelu meidän yhdeltä Ahvenanmaan keikalta, Viinikainen naurahtaa perisuomalaiseen tapaan vähätellen.

– En ole asiaa ikinä miettinyt maailmanvalloituksen kannalta, mutta myönnän että olen aina halunnut olla paras eli kilpailuviettiä kyllä löytyy. Aina kun kuulen, että joku soittaa mageemmin tai on pidemmällä kuin minä, se ruokkii mua: hitsi, mä haluan yhtä hyväksi.  Kai mun ajatukseni voisi kiteyttää jotenkin niin, että vaikutu muiden taidoista ja tekemisistä, sitten treeniä ja treeniä ja hitunen lahjakkuutta päälle. Niillä eväillä pääsee pitkälle, Viinikainen jatkaa.

Mies peräänkuuluttaa myös oppilaiden kohdalla henkilökohtaisten tavoitteiden perään. Hän kuitenkin korostaa, että kyse on nimenomaan jokaisen omista henkilökohtaisista tavoitteista, eikä kaikkien todellakaan tarvitse pyrkiä maailman huipulle. Tavoitteiden ei myöskään tarvitse olla valmiina vielä nuorena, ja siinä opettaja voi myös auttaa – luomaan jokaiselle itselleen sopivat tavoitteet ja tarjota apua niiden saavuttamisessa.

Entäpä minkälainen on huipulle päässeen kotimaisen jazzkitaristin normipäivä?

– Ihan sekava! Niin sekava kuin se vain voi olla, mies naurahtaa. Tykkään siitä, että päivät ovat erilaisia. Keikkapäivänä siihen liittyy matkustelu ja muita järjestelyjä. Yritän pitää keikkapäivät puhtaana muista asioista. Treenailen silloin keikkaan liittyviä kappaleita, nollaan muut asiat ja keskityn vain tulevaan juttuun.

Selatessamme listaa Viinikaisen aiemmista yhtyeistä, herää kysymys miksi niitä on niin hurja määrä. Selitys on kuitenkin ymmärrettävä.

– Jazz-puolella on tyypillistä, että on paljon erilaisia proggiksia. Piirit ovat pienet, keikkapaikkoja on suhteellisen vähän kuten myös festareita. Pitää synnyttää jatkuvalla tahdilla uusia kokoonpanoja ja keikkasettejä. Kentän pienuus ruokkii jatkuvaa bändien tulemista ja menemistä. Samaten, tässä maassa ei ole oikein mahdollista tulla kauhean hyvin toimeen jos olisi vain yksi oma bändi, toteaa Viinikainen, jolla lukuisten projektien ohella on myös oman bändi Teemu Viinikainen Trio. Viimeisin albumi Nyt! julkaistiin 2011 ja se nautti myös arvostelumenestystä.

Hän ei kuitenkaan koe jatkuvaa kokoonpanojen syntyä taakaksi, päinvastoin.

– Tää on mulle ihan mahtava juttu! Pääsen uudistumaan ja kehittymään jatkuvasti. Kyllästyisin pelkästään omassa bändissä soittamiseen.

Terveiset tulevaisuudesta – KOMPPI ELÄÄ

Olet myös kirjoittanut oppikirjan nimeltä Rytmi elää (Idemco/Riffi, 2009). Miksi kirjoitit kirjan ja miten tiivistäisit sen pariin lauseeseen?

– Tein sen siksi, että mulla oli ajatuksia jazzkitaroinnista sellaisesta näkövinkkelistä, joka olisi hiukan erilainen ja käytännönläheisempi. Jazzmusiikissa on hyvin rikas rytmiikka. Sen toteuttaminen kitaralla vaatii tietynlaisia asioita, erityisesti sormituksia. Muun muassa näitä asioita en ole löytänyt muista oppikirjoista, siksi päätin tehdä sellaisen itse. Ja itseasiassa nyt syksyllä on tulossa seuraava opus ulos.

Haluatko kertoa siitä?

– Uuden kirjan nimi tulee olemaan Komppi elää. Tällä kertaa aihe on säestäminen jazz-musiikissa. Taustalla on sama tarina kuin aiemmassa kirjassa, että tuon esiin ajatuksia joita en ole löytänyt aiemmista opuksista.

Kenet haluaisit haastaa seuraavaksi Kitarat.info:n tentattavaksi?

– Hmmm…jaahas..nyt laitoit pahan. Miten olisi Erja Lyytinen?

Lisätietoa:
Teemu Viinikaisen omat verkkosivut
Miehen fanisivut Facebookissa

Lue myös:
Haastattelussa Mikko Kosonen
Haastattelussa Jussi Jaakonaho

Rock The Beach-kuvagalleria

Pvm 27/06/2013, kategoriassa Festarit, kirjoittaja admin

Kuvagalleria: Rock the Beach 2013

Helsinki, 26.6.2013

Ensimmäistä kertaa järjestettävä rock-festivaali Rock The Beach sisälsi ensimmäisen päivän osalta ison liudan kovia kansainvälisiä yhtyeitä. Sään suosiessa lähes koko päivän ajan myös sijaintina toiminut Hietaniemen ranta pääsi tarjoamaan täydellisen festarimiljöön veden äärellä. Muutenkin tapahtuman ensimmäinen päivä sujui äärimmäisen mallikkaasti huolimatta ajoittaisista sadekuuroista – jotka jälkikäteen ajateltuna nekin olivat tervetulleita viilentämään hikistä festarilaumaa.

Alle olemme kasanneet kuvia ensimmäisen päivän ulkomaisista esiintyjistä:

  • Gaslight Anthem
  • Billy Talent
  • Queens of the Stone Age
  • Stone Sour
  • GREEN DAY

 



Haastattelussa Jussi Jaakonaho

Pvm 05/06/2013, kategoriassa Haastattelut, kirjoittaja admin

Haastattelussa Jussi Jaakonaho

“Kitaristi ei ole yksinäinen saareke”

Jussi Jaakonaho on musiikin monitoimimies, jonka varsinainen ammattilaisura lähti käyntiin Jonna Tervomaan biisien sovittajana, tuottajana, äänittäjänä sekä kitaristina. Lukuisat yhteistyöt ja kutakuinkin 20 vuoden ammattilaisura musiikin parissa ovat auttaneet viilaamaan huippuunsa miehen oman saundin. Vaikka Jaakonaho on tehnyt tuottajan ja äänittämisen ohella kitaristin hommia ammatiksi jo parikymmentä vuotta, kuluva vuosi 2013 on ensimmäinen, kun hän elättää itsensä pelkästään kitaran soitolla.

Jussi Jaakonaho ja Rickenbacker 360

Tapasimme Jussi Jaakonahon huhtikuussa 2013 ja kysyimme hänen näkemyksiään ammattikitaristiksi tulemisesta. Kuvassa miehen kädessä Rickenbacker 360.

– Sellainen saundi, millä soitin ja edelleen soitan kitaralla, ei ollut Suomessa vallalla silloin 90-luvulla kun Tervomaan ja Tuure Kilpeläisen kanssa aloiteltiin yhteistyötä. En ole tänä päivänäkään samalla tavalla ammattikitaristi kuin monet muut. Mulla suoraan nuoteista soitto ja genren vaihto ei tapahdu niin, että länttästään laput eteen ja pyydetään soittamaan. En ole suvereeni yleismies. Mulla on mun tietynlainen oma saundini ja soittotapani. Jotkut haluavat sen kaltaista saundia levylleen ja silloin mua pyydetään soittamaan, kertoo Jaakonaho.

Tänä vuonna se saundi kuuluu mm. Ismo Alangon keikoilla.

Uran alkutaipale

Jaakonahon harrastus, sittemmin ammatti, alkoi viulun parissa jo nuorena. Pian viulu kuitenkin vaihtui bassoon isoveljen bändissä ja 13-vuotiaana oli aika ottaa ensimmäiset bassotunnit. Bänditoiminta alkoi kuitenkin jäähtymään pian sen jälkeen. Basson näpyttely yksin kotona ei ollut niin hauskaa, joten mies päätti lainata veljen kitaraa ja aloitti harjoittelun.

– Ylpeys ei antanut periksi kysyä neuvoa isoveljeltä joten soitin salassa aina kun veli ei ollut kuulemassa. Halu oppia homma oli kova. Luin ja seurasin nuorena paljon kaikkea musaan liittyvää. Luin lehtiä ja kävin keikolla. Mua puhutteli jo silloin silottelemattomampi ja alkuvoimaisempi rokkifiilis enemmän kuin soittajien taito. Suomessa oli 80-luvulla muutenkin vallalla sellainen asenne, että jos olit rokkibändissä, et voinut käydä mitään konservatorioita. ”Oikeat” rokkarit eivät vaan käyneet mitään konservatorioita. Huvittavaltahan tuo tämän päivän näkökulmasta vaikuttaa, Jaakonaho hymähtää.

Vuonna 1991 tuli aika muuttaa Helsinkiin ja laittaa ilmoitus Rumbaan, jossa hän etsi bändiin soittajia. Ilmoitukseen vastasi Tuure Kilpeläinen ja äijät perustivatkin bändin, jonka elinkaari tosin jäi lyhyeksi. Sen sijaan miesten yhteistyö on jatkunut siitä lähtien.

Ensimmäisinä innoittajina The Shadows, Black Sabbath, Deep Purple

– En ole kuunnellut, enkä nykyäänkään kuuntele, bändejä oikeastaan mitenkään erityisesti kitaristinäkökulmasta. Mulla ei ole myöskään sellaisia varsinaisia idoleita, toki lapsena sellaisia oli. Kun kuulin ensimmäisiä kertoja The Shadowsia ja varsinkin myöhemmin Black Sabbathia, Deep Purplea ja Mötörheadia..rokin energia kulminoitui mulla noihin bändeihin ja silloin tiesin, että haluan soittaa kitaraa.

– Ehkä ainoa kitaristi jota olen matkan varrella idoliksi voinut kutsua on Neil Young. Ei sen takia, että se olisi jotenkin virtuoosimainen soittaja – päinvastoin. Mutta sillä oli niin oma juttu. Oma saundi. Esa Pulliainen on myös yksi suurimmista vaikuttajista, pitkälti vastaavista syistä.

Vastauksena kysymykseen seuraamisen arvoisista kitaristeista mies jättää viivan auki:

– En varsinaisesti osaa nimetä jotain yhtä tai kahta soittajaa. En tunne myöskään tämän päivän kuumia nimiä kovin hyvin. Sen sijaan itse suosittelisin kuuntelemaan muutakin kuin länsimaista pop- & rock-musiikkia. Se myös auttaa siinä, ettei pääse tylsistymään. Mulla on käynyt useasti niin, että olen alkanut kuuntelemaan jotain ihan erilaista ja eri mantereelta. Ensin en välttämättä ymmärrä siitä yhtään mitään, mutta kun olen kuunnellut ja kuunnellut ja kuunnellut, alkaa ne pikkuhiljaa avautua ja sieltä löytyy ihan uusia maailmoja. Muutaman mainitakseni niin esimerkiksi afrikkalainen, kuubalainen ja latinalaisen amerikan musiikki ovat ehdottomasti tutustumisen arvoisia, varsinkin rytmiikkansa ja svenginsä takia. Kaikki soittimet ovat rytmisoittimia!

Soittotreeni lähtee aloittelijoilla usein omien suosikkibiisien riffien harjoittelusta. Jaakonaholla on mielessä yksi tietty:

– Ensimmäinen biisi jota aloin kitaralla harjoittelemaan taisi olla Black Sabbathin Iron Man. Siinä oli tarpeeksi hitaat riffit. Ja kun treenasin, soitin levyjen päälle. Mulla on aina ollut hyvä korvakuulolta omaksumiskyky, joten kuuntelin vaan levyjä ja aloin soittaa päälle. Ja nauhoittelin treenaamistani alusta asti.
 

Jaakonahon 3 vinkkiä ammattikitaristiksi hamuaville

 

Vinkki 1: nauhoita ja kuuntele soittoasi

Kun Jaakonaho muutti Helsinkiin vuonna 1991, hän ei elätellyt vielä kuvitelmia ammattikitaristin urasta. Sen sijaan ’93 mies hakeutui Sibeliusakatemian koulutuskeskukseen äänittäjä- sekä äänitetuottajakursseille, jotka hän suoritti seuraavien 2,5 vuoden aikana. Äänityshommia mies on tehnyt lukuisten kotimaisten artistien kanssa ja käytännössä yhtä kauan kuin kitarointiakin.

– Näen, että äänityshommista on ollut paljon hyötyä myös kitaristina – pääasiallisesti kahdesta syystä:

  1. Kannattaa äänittää omaa soittoaan kun harjoittelee. Siinä oppii älyttömän paljon. Erityisesti sen, pysyykö taimissa (tahdissa). Esimerkiksi metronomin kanssa. Soita, äänitä, kuuntele! Se on kitaristin tärkein taito. Jos ei pysy taimissa, ei muista taidoista ole hyötyä.
  2. Se auttaa oman saundin löytämisessä ja jatkossa erityisesti studiotyöskentelyssä. Olen äänittänyt omaa soittoani niin paljon, että kun menen studioon ja alan äänittämään, niin tiedän miten namiskat pitää olla ja työskentely on nopeaa. Itselläni homma menee niin, että hahmotan miltä haluan kyseisessä äänitystilanteessa kuulostaa ja sitten haen sitä saundia kunnes löydän sen.

Vinkki 2: Kitaristi ei ole yksinäinen saareke

Jussi mainitsee useamman kerran haastattelun aikana, ettei hän ole ikinä halunnut olla perinteinen kitarasankari liehuletissä.

– Mun mielestä kitaristi ei voi olla yksinäinen saareke. En itse myöskään ole ikinä ajatellut kitaraa sen solistisia arvoja painottaen. Se on yksi bändin soitin siinä missä basso, rummut tai koskettimetkin tai mikä tahansa. Kitaristin pitää pystyä soittamaan biisin, musiikkityylin ja kokonaisuuden ehdoilla. En ole itse ikinä edes halunnut olla erityisesti soolokitaristi vaan osa bändiä. Sitä näkemystä pyrin myös tuomaan bändiin.

Vinkki 3: Jos haluat ammattilaiseksi, tule löydetyksi

Entäpä mikä on miehen näkemys siihen, miten kitaristin alusta voi syntyä ammattimuusikko? Suomessa musapiirit ovat pienet ja niihin saattaa olla vaikeaa päästä sisään. Mikäli haluaa saada kitaransoitosta jonain päivänä ammatin, siihen on yksi lääke: bändin perustaminen.

“Bändi pystyyn ja keikoille. Jos olet tarpeeksi hyvä, joku saattaa haluta sut soittamaan kanssaan. Sana lähtee kiirimään, että hoidat hommasi hyvin ja ovet saattavat alkaa aukeilla”, toteaa Jaakonaho, joka itsekin oli soittanut 12 vuotta kitaraa ennen kuin laskee ammattilaisuransa alkaneen.

– Ja sitten kun olet hankkinut itsellesi nimeä, sun pitää olla helvetin luotettava ja korkea työmoraali siihen hommaan. Esimerkiksi jos sut palkataan TV:n suoriin lähetyksiin tai vaikkapa teatterikeikoille, niin siellä on pakko olla ajoissa paikalla asiaan valmistautuneena ja klaarata se homma. Asenne on oltava kohdallaan.

– Jos täysipainoinen freelance-muusikon ammattilaisuus kiinnostaa, on musiikin systemaattinen opiskelu mahdollisimman pitkälle oppilaitoksessa varmasti edelleen se todennäköisin tie. Lisäksi oppilaitokset ovat hyviä verkostoitumiseen ja sitä kautta syntyy helposti klikkejä, jotka helposti poikivat hommia jatkossa.

Kenet haluaisit haastaa seuraavaksi haastatteluun?

Teemu Viinikaisen, suomalaisen jazz-musiikin ehdottoman huipun.

Lisätietoa:
– Näe Jussi Jaakonaho livenä
Jaakonaho videohaastattelussa Ismo Alangon Maailmanlopun Sushibaari-levyn tiimoilta
Haastattelu YLEllä (2012)

Haastattelussa Mikko Kosonen

Pvm 26/03/2013, kategoriassa Haastattelut, kirjoittaja admin

Haastattelussa Mikko Kosonen

“Bändi kasaan vaan heti”


Mikko Kosonen-78-Gibson-ES-1275-doubleneck

Mikko Kosonen ja v. 1978 Gibson ES-1275 Doubleneck

Mikko Kosonen, 35, on ollut monessa mukana. Mies on soittanut kitaraa mm. Samuli Edelmannin, Vesa-Matti Loirin, Emma Salokoski Ensemblen, Ari Koivusen sekä nykyisen vaimon ja lastensa äidin Maija Vilkkumaan bändeissä. Tällä hetkellä Kosonen soittaa vakituisesti Samuli Putron pumpussa ja telkkarissa miehen voi nähdä kevään Voice of Finlandin taustabändissä sekä Top Chefin tuomaristossa. Lukuisten levytysten ja keikkojen lisäksi miehellä on paljon annettavaa myös aloitteleville kitaristeille. Haastattelimme Kososta maaliskuussa 2013.

Musiikki on kuulunut Mikon elämään aina. Lapsuuden kodissa musiikkia soitettiin ja kuunneltiin paljon. Mikon äiti on musiikinopettaja ja myös molemmat veljet ovat musiikkialalla. Lukuisia muita soittimia jo lapsena kokeilleena mies löysi sähkökitaran 13-vuotiaana, jonka jälkeen paluuta ei enää ollut. Valitettavasti tuo japanilainen Vantage ei kuitenkaan ole kestänyt vuosien tuomaa taakkaa, vaan on lentänyt rikkinäisenä roskiin jo aikaa sitten.

– Olin soittanut kaikkia muita soittimia vastahakoisesti monta vuotta. Luokkakaverini alkoi soittaa sähkistä ja koulussa oli muutama vanhempi kundi, jotka alkoivat myös soittaa. Tarttuessani sähkökitaraan tiesin, että tätä haluan tehdä. Teininä treenasin joka päivä 3-10 tuntia päivässä. Sitä tahtia jatkui vuosia. Roudasin kitaraa ja pientä vahvistinta kouluun ja kävin välitunneilla soittamassa. Päivän päätteeksi pakkasin kamat, kannoin ne takaisin kotiin ja jatkoin treenaamista. Ennätys taisi olla jotain 13-14 tuntia putkeen. Ehkä taisin ruokatauon pitää välissä. Saan itseni vieläkin ajoittain siihen tilaan, että soittaessa vierähtää useita tunteja ikään kuin transsissa.

Kuten useat muutkin kitaristit, Kosonen kehottaa kitaristinalkuja aloittamaan treenamisen korvakuulolta.

– Internet-aikana on helppo mennä siitä, mistä aita on matalin ja lähteä googlaamaan tabulatuureja heti. Olen itse kuitenkin sitä mieltä, että biisit täytyy sisäistää ja jotta siinä onnistuu, ei voi soittaa suorituksen omaisesti ruudulta vaan kokeilla, erehtyä ja onnistua soittamalla levyjen päälle. Silloin siihen saa sellaista työstön tunnetta. Kitaransoiton aloittaminen on kuitenkin niin helppoa moneen muuhun instrumenttiin verrattuna.

Eddie van Halen, Jimi Hendrix, Jeff Beck, Led Zeppelin..

Omista idoleistaan Mikko luettelee erityisesti Eddie van Halenin, Jimi Hendrixin sekä Jeff Beckin.

– Ensimmäinen biisi, jota aloin harjoittelemaan oli Jimi Hendrixin Hey Joe. Muutenkin Hendrixin kitarointi oli jotain ennen kuulumatonta siihen aikaan. Eddie van Halen puolestaan on ehdottomasti se modernin rock-kitaroinnin jumala mulle. Jeff Beck taas on toista maata, lyyrinen jazz-/rock-kitaristi jonka taituruutta jaksan kuunnella vuodesta toiseen. Siinä mun TOP 3 idolia.

Kysyttäessä suosikkiriffejä, joita hän suosittelisi sähkökitaran soiton aloittelijoille, hän peräänkuuluttaa ehdottomasti Led Zeppeliniä. Biisillä ei niinkään väliä – kaikki tuotannosta käyvät. Kuten myös Hendrixin ja Eddie Van Halenin tuotannosta.

– Heti kun kuulet jonkun hyvän riffin niin alat vain rämpyttää. Haet sitä otelaudalta ja koitat löytää sen. Kuuleminen ja korvakuulolta soittaminen on näissä hommissa kaiken A ja O. Se on aistinvaraista touhua. Vasta sitten jos et millään löydä sitä, voi turvautua tabulatuureihin tai nuottikirjoihin. Se on joka tapauksessa mun suositus.

Omien riffien kehittelyn mies aloitti heti alussa. “En halunnut niinkään tehdä omia biisejä vaan, koska olin löytänyt sähkiksen, halusin tehdä riffejä. Kitarajuttuja.”

Vinkkejä kitaransoiton aloittelijalle

Mikko Kosonen ja Ibanez Jem

Mikko Kosonen noin 15-vuotiaana kädesään Ibanez Jem.

Kosonen on käynyt aikanaan Helsingin Pop & Jazz-konservatoriota parisen vuotta, mutta opiskelu jäi kesken. Miehen mukaan kouluopetus ei ole välttämättömyys ammattikitaristiksi haluaville. Kahden vuoden opiskelun jälkeen keikkahommia alkoi pukkaamaan päälle niin paljon, että opiskelut saivat jäädä, mutta eipä asia ole jäänyt kaduttamaankaan.

– Alalla puhutaan opettajalinjasta ja lopettajalinjasta, mä valmistuin jälkimmäisestä, hän hymähtää. Mulle kävi jotenkin niin, että olin treenannut tosi paljon ja pääsin vasta neljännellä kerralla sisään. Kun sitten olin sinne päässyt tuntui siltä, että tää ei anna mulle tarpeeksi. Kun kerran olen näin pitkälle päässyt harjoittelemalla yksin niin voin ihan hyvin jatkaa samaa linjaa. Kitaristin hommat ovat verrattavissa vanhaan käsityöammattiin: hankkiudutaan itseään parempien seuraan ja opitaan heiltä.

Teorian opiskelua kohden Kosonen ei silti syljeskele. Teorian hän näkee lähinnä kitaristin työkalupakkina, josta voi kaivaa biisiin kuin biisiin sopivan ruuvarin. Koska rock- ja pop-musiikissa improvisoidaan paljon, mitä laajempi työkalupakki sitä monipuolisempaa omasta soitosta tulee. Samaan hengenvetoon hän kuitenkin muistuttaa kannattaa pitää kohtuus kaikessa – opiskella teoriaa kitara kädessä.

Oppikirjasuosituksena Kosonen nostaa esiin Mick Goodrickin The Advancing Guitarist. Kirja, joka hänen mukaansa voi tuntua puiselta, koska se ei ole perinteinen tekniikkakirja vaan enemmänkin tueksi ohjaamaan itseopiskelua. Opus, jota hän vielä ammattilaisenakin lueskelee säännöllisesti ja etsii uusia juttuja ja inspiraatiota.

Useiden eri tyylilajien harjoitteluun mies myös kannustaa, mutta ei pidä mennä liiallisuuksiin siinäkään. Ammattikitaristin hommaa helpottaa, jos tuntee eri tyylit sen verran hyvin, että kun pyydetään soittamaan jotain “takalaukkakantria”, niin tietää suunnilleen millaista toivotaan. Eri tyyleistä voi myös löytää mielenkiintoisia juttuja omaan soittoon. Monipuolisuudesta on vain hyötyä.

Yksityisopettaja vai yksinopettelu?

Kosonen muistuttaa myös aloittelijoita siitä, että varsinaista “oikeaa soittotekniikkaa” ei ole. Soitonopettajalle ei tarvitse rynnätä heti ensimmäisenä eikä tarvitse arastella, että tekeekö jotain täysin väärin, vaan kokeilla ensiksi ja rämpytellä aikansa. Rämpytellä ja rämpytellä. Siinä vaiheessa, jos homma ei ala sujumaan tai tarvitsee lisää ideoita mitä harjoitella seuraavaksi, kannattaa sitten hakeutua jonkun soitonopettajan oppiin.

– Itse lähdin opettajalle kun olin soitellut noin 1,5 vuotta. Opettajien kirjo on ihan järjettömän laaja. Soitonopettajaa valitessa on tärkeää, että opettaja antaa sun soittaa juuri sellaista musaa kun itse haluat. Jos tykkäät Children of Bodomista ja haluat soittaa sitä, niin opettajan täytyy pystyä opettamaan sua sen kautta. Jos opettaja ei siihen taivu niin ehkä opettaja ei ole oikea sulle. Se musa mistä tykkäät, on se mikä motivoi opettelemaan ja jos pakotetaan soittamaan jotain muuta niin on vaarana, että motivaatio lopahtaa alkuunsa.

Mies myös kehottaa kysymään suosituksia kaverien kavereilta. Word-of-mouth toimii tässä lajissa vahvasti.

“Bändi kasaan heti”

Mutta sängynlaidalla yksinsoittelukaan ei ole ideaalitilanne. Sen sijaan Kosonen kehottaa kitaristeja hakeutumaan mahdollisimman pian muiden muusikoiden seuraan. Harjoittelemaan yhdessä soittamista ja toisten kuuntelemista.

– Kamat kasaan ja rämpyttämään yhdessä. Bändi pystyyn niin nopeasti kuin mahdollista. Sitä mä suosittelen. Monet maailman menestyksekkäimmistä bändeistä ovat aloittaneet autotallista, kun koululaiset ovat alkaneet kokeilemaan juttuja. Ihan vaan rämpyttelemään ja riffittelemään. Siitä se lähtee.

Sananen välinehankinnoista

Kosonen tyrmää myytin, jonka mukaan ensimmäiseksi kitaraksi tulisi hankkia akustinen.

– Sillä ei ole väliä. Jos haluat soittaa sähkökitaraa niin osta sähkökitara. Jos akustista niin akustinen. Mutta älä osta sitä halvinta sähkistä. Siinä saattaa mennä maku heti alkuunsa jos sointi on olematon, kaulanauhat raapii sormet verille ja kitara ei pysy vireessä. Sen verran pystyy maallikkokin päättelemään, että 15 euron osilla ei vielä kummoista skebaa rakenneta. Joten jos lähtee halvimmasta niin laatu on sen mukaista. Ihan niin kuin monessa muussakin hankinnassa.

Entäpä itse, oletko välineurheilija?

– Olen mä välineurheilija. En hifistelijä, mutta välineurheilija. Mulla on tosi paljon erilaisia pedaaleja ja kitaroitakin parisen kymmentä, mutta jos mut laitettaisiin selittämään miten kitaravahvistin toimii niin nostaisin kädet pystyyn.

Ja vielä lopuksi hieman tulevaisuudesta

– Keväällä tulen viettämään jonkun verran aikaa studiossa,  soittelemassa mm. Putous-hahmojen levyillä ja sitten tietysti Voice of Finlandin live-lähetykset alkavat. Kesällä lähdetään sitten taas Samuli Putron matkassa festarikiertueelle. Syksy on vielä vähän auki. Jäänee nähtäväksi.

Kenet kotimaisen kitaristin haluaisit haastaa seuraavaksi Kitarat.info:n haastatteluun?

Jussi Jaakonaho. Sillä on sellainen fiilispohjainen näkökulma tekemiseen ja aivan loistava kitaristi.

MIKKO KOSOSEN VINKKIBOXI ALOITTELIJOILLE

 

Mitkä ovat TOP 3 teoria-asiaa, jotka kitaristinalkujen kannattaisi opetella?

1) – Mä olen sitä mieltä, että ykkönen on sointuteoria. Opiskella sointujen muodostamista ja intervalleja. Pop- ja rock-musiikki kuitenkin pohjautuu niin vahvasti sointuihin ja kitaristikin soittaa loppupeleissä huomattavasti enemmän sointuja kuin sooloja.

2) – Toiseksi lähtisin treenaamaan erilaisia rytmejä. Rytmiikkaa, rytmiluentaa, rytmin teoriaa.

3) – Ja tietenkin asteikkoja eli skaaloja. Asteikkojen yhdistämistä sointukulkujen päälle. Mä ajattelen itse sointuja ja asteikkoja väreinä. Miltä ne kuulostaa ja mitä ajatuksia ne herättää.

 

Entä mitkä ovat teorian lisäksi soittoteknisiä asiat, joita haluaisit Kitarat.infon aloitteleville kitaristeille painottaa?

1) – Soinnut. Soinnut. Soinnut. Kannattaa harjoitella soinnut niin, että ne muistaa ulkoa ja vaihdot onnistuvat lennosta.

2) – Perustekniikat kuten hammer-on, pull-off ja niin edelleen. Niillä saa soittoon hienoja nyansseja.

3)Komppaamista. Erilaisten komppien hanskaaminen ja erityisesti tahdissa pysyminen ovat erittäin tärkeitä asioita. Se on se mitä me pop- ja rock-kitaristit joka tapauksessa eniten tehdään.

4) – Ja improvisointi. Ihan heti! Saman tien kun oppii yhden jutun, kannattaa alkaa keksimään omia juttuja. Kitaralla voi soittaa ihan mitä vaan, sen sielu vaan pitää löytää.

Mikko Kosonen verkossa:
Twitter
Jacques Boisonssin Ruokarundi (Kososen ruokablogi)

Unohtuiko naistenpäivä?

Pvm 06/03/2013, kategoriassa Sekalaista, kirjoittaja admin

Naistenpäivä 2013 on perjantaina 8.3.

Naistenpäivän kukat ja kitara

Naistenpäivää vietetään vuosittain 8.3.

Heräsit aamulla tuttuun tapaan aivan liian aikasin, et oikein jaksanut osallistua perheen aamutoimiin toivotun tasoisella panostuksella ja parempi puolisko katsoi ikään kuin odottaen sinun ymmärtävän mitä hän ajattelee..mutta et ymmärtänyt, etkä oikein siinä väsyneenä jaksanutkaan sen kummemmin asiaa jäädä pohtimaan kun pitäisi olla töissä jo..ja muutenkin viikon viimeisenä arkipäivänä alkaa väsyttää jo melko paljon eikä voi oikein muistaa enää mitä tällä kertaa pitäisi muistaa. Etkä muista. Mutta et ole yksin.

Tässä erään kantapäänkauttaoppineen “pelastuspaketti” kaikille meille kitaranrämpyttäjille, jotka alun perinkin olemme tämän kauniin ja muodokkaan instrumentin valinneet – mm. turvaksi tälläisiä tilanteita varten.

Ja vaikka olisitkin ajoissa liikkeellä lipaisemalla tästä vähän lisämaustetta ruusujen kylkeen kotiväki kiittää. Sitten vaan kynttilä illalla palamaan ja lempi leiskumaan.

TOP 10 saletisti toimivaa naistenpäivän rakkauslaulua

  1. Doris – J. Karjalainen
  2. Marilyn – Juice Leskinen
  3. Ainutkertainen – Sami Saari
  4. Aamu – Pepe Wilberg
  5. Wonderful tonight – Eric Clapton
  6. Time after time – Cyndi Lauper
  7. Nothing else matters – Metallica
  8. Iris – Goo Goo Dolls
  9. One – U2
  10. Storm – Lifehouse

Ja kaikille naislukijoillemme – oikein hyvää naistenpäivää! Mitä itse haluaisit kuulla? Kommentoi alle!

Esittelyssä: Ja kitara komppaa

Pvm 27/11/2012, kategoriassa Kirjat, kirjoittaja admin

Esittelyssä: Ja kitara komppaa

(Heikki Markkula)

Esittelyvuorossa tällä kertaa on tänä syksynä (2012) julkaistu Heikki Markkulan Ja kitara komppaa-kitaransoitto-opas. Kuten useat tämän päivän painetut kitaraoppaat, myös Ja kitara komppaa tulee DVD:llä höystettynä pakettina.

Ja kitara komppaa - Heikki Markkula

Ja kitara komppaa on vasta-alkajille suunnattu soitto-opas, jonka mukana tulee myös DVD

Kirjan alussa käydään läpi nuottien aika-arvoja, perus sointumerkintöjä sekä tabulatuurien lukemisen perusteet – kaikki kitaransoiton peruselementtejä, jotka on lähes välttämätöntä osata ennen itse komppiharjoituksiin pääsyä. Mikäli ei ole (musiikin) teorian ystävä, on aika-arvojen opetteleminen vältettävissä – kiitos DVD:n, jonka ansiosta harjoitella voi myös kuuntelemalla esimerkit läpi ja soittamalla rytmit ulkomuistista.

DVD:llä myös käydään läpi kitaran viritys niin mittarin kanssa kuin ilman sekä soitto-asennon ottaminen. Näiden muutamien perusasioiden jälkeen päästään puolestaan itse asiaan eli soittamiseen.

Ja kitara komppaa sisältää esimerkkeineen ja opetusvideoineen yhteensä

  • 16 erilaista rämpytyskomppia
  • 7 näppäilykomppia hempeämpään säestykseen sekä
  • lisämateriaalia kuten barreharjoituksen, ohjeet kitaran kielten vaihtoon ja ideoita capon käyttöön

 

Tiivistelmä oppaasta

Merkinnöistä

Kirjan merkinnät ovat selkeät. Kaikki kompit on merkattu niin perinteiselle nuottiviivastolle kuin myös tabulatuurein. Komppien ylös- ja alas-iskut on myös merkitty perinteisin ja selkein merkein kuten myös sointujen otteet ja sormitukset.

Tyylilajeista

Kirja antaa katsauksen erilaisiin säestystyyleihin. Mukana on rokkia, flamencoa, ränttätänttä shufflea kuin valssiakin – tarpeeksi vaihtelua, jotta nuotiosoitannassa pärjää jo melko pitkälle. Pääasiallisesti esitellyt säestystyylit ovat hyvin rauhallisia, joten pelkästään rokkia rakastavalle soittelijalle kyseinen opas tuskin on ensimmäinen valinta vaikka eri tyylilajien opiskelusta ei ikinä haittaa olekaan.

Harjoituskappaleista

Harjoituskappaleet ovat lyhyitä parin kolmen soinnun pätkiä ja tarpeeksi selkeästi selitetty. Harjoitukset eivät kuitenkaan ole varsinaisia biisejä, minkä takia niiden harjoittelu ja toistaminen saattaa alkaa puuduttamaan jossain vaiheessa.

Ja kitara komppaa-oppaan esimerkit ovat selkeästi merkittyjä

Ja kitara komppaa-oppaan esimerkit ovat selkeästi merkittyjä: harjoitukset löytyvät niin nuottiviivastolta kuin tabulatuureina.

Lista tunnetuista kappaleista, joissa esiteltyjä komppityylejä on käytetty, voisikin tuoda harjoitteluun vaihtelua, lisätä mielekkyyttä ja tarjota lisää onnistumisen elämyksiä.  Näin digiaikana esimerkiksi tälläisen listan tuottaminen ja lisääminen verkkoon kävisi käden käänteessä ja saattaisi pidentää tuotteen elinkaarta, tuottaa lisäarvoa sen ostaneille ja sitä myöten auttaa myös mahdollisten jatko-osien myynnissä.

Määrällisesti harjoituskappaleita löytyy tarpeeksi yhteen pakettiin. Vasta-alkajalle harjoiteltavaa riittää varmasti muutamaksi kuukaudeksi.

Kenelle?

Opas soveltuu aloittelijoille – n. 0-1 vuotta soittaneille – jotka haluavat oppia eri tyylisten kappaleiden säestämisen. Huomioitavaa on, että opas keskittyy siis pelkästään akustisella kitaralla säestämiseen vaikka harjoituksia voi toki tehdä sähkökitarallakin.

Hankintahinta tämä kirjoitushetkellä on 26,50€ + toimituskulut joten yhden edullisen yksityistunnin hinnalla opasta voi suositella ensimmäiseksi soitto-oppaaksi erityisesti suomenkielisen DVD:n takia.

 

Ja Kitara Komppaa (Heikki Markkula, 2012)

Kustantaja: Idemco Oy / Riffi-julkaisut
Lisätiedot ja tilaukset: www.riffi.fi

 

Avainsanat:
 

Netflix aukesi Suomessa

Musiikki- ja konserttidokumenttien määrä vaatimaton

 

Netflix avasi Suomessa Musiikin striimauspalvelu Spotifyn kaltainen kuukausimaksuun perustuva, elokuvia ja TV-ohjelmia netin kautta tarjoileva Netflix saapui Suomeen tällä viikolla. Kuukausia odotettu palvelu aiheutti työpaikalla ja kaveripiirissä pöhinää sen verran, että päädyin avaamaan tilin saman tien palvelun auettua. Tarjonta ei kuitenkaan vielä tässä vaiheessa päätä huimaa.

Sattuneesta syystä päädyin tutkimaan heti alkuun Netflixin musiikkitarjontaa. Palvelusta löytyy kuin löytyykin Musiikki- ja konserttidokumentit-kategoria, johon ensiksi päädyin. Tarjonta ei kuitenkaan ollut todellakaan hääppöinen. Tätä kirjoittaessa Netflixistä löytyy vaivaiset 9 musadokumenttia:

Dokumenttien määrän pienuus on osittain ymmärrettävää - määrä varmastikin kasvaa jos yhtiö kokee Suomen markkinat tarpeeksi kiinnostavaksi panostuksia lisätäkseen. Todennäköisesti joissain muissa maissa tarjonta on jo laajempaa ja sitä mukaan, kun yhtiö saa lisättyä ohjelmiin lisää suomenkielisiä tekstityksiä laajenee valikoima myös täällä. Elokuvia löytyy ensimmäisen illan tutkimisen jälkeen vaihtelevasti. Joitain uusia, enimmäkseen vanhempia. Esimerkiksi Mark Wahlbergin tähdittämää Rockstar-pätkää ei palvelusta löytynyt. Nähtäväksi jää kuinka laajaksi palvelun valikoima lopulta Suomessa kasvaa. Ensimmäinen kokemus Netflixistä ei ollut läheskään yhtä positiivinen kuin esimerkiksi Spotifysta. Tämän kirjoitushetkellä Netflix lupaa kuukauden ilmaisen koekäytön, joten kannattaa joka tapauksessa itse rekisteröityä ja todentaa palvelun toimivuus omiin tarpeisiin. Netflixiin voi rekisteröityä tästä. -Jimi-  

Bruce Springsteen runnoi Helsingin yleisön tainnoksiin

Pvm 01/08/2012, kategoriassa Keikat, Kitaristit, kirjoittaja admin

Bruce Springsteen runnoi Helsingin yleisön tainnoksiin

Olympiastadion, Helsinki. 31.7.2012
Päivitetty 5.8.2012. 

Bruce Springsteen and the E Stret Band - Helsinki 2012Bruce Springsteen teki rock-historiaa Helsingissä 4 ja puolen tunnin esiintymisellään62-vuotias Springsteen takoi Olympiastadionin tainnoksiin

 

 

 

 

 

Kun suurin osa yleisöstä on vasta valumassa Helsingin Olympiastadionille, Bruce Springsteen astelee lavalle harmaassa t-paidassa ja aurinkolaseissa kantaen akustista kitaraa ja huuliharppua. Portit ovat olleet auki noin tunnin joten innokkaimmat fanit ovat jo kerenneet paikalle hyvissä ajoin Pomon akustista settiä varten. I’ll work for your love ja peli on auki.

Springsteen rakentaa keikkasettinsä tunnetusti kertomaan tarinaa, keinumaan rauhallisten ja rymisevien aallonharjojen välillä. Usein noin puolet settilistasta pysyy vakiona koko kiertueen ajan, toinen puolisko sen sijaan saatetaan päättää vasta muutamaa tuntia ennen estradille nousemista. Ja 17 julkaistulta studioalbumiltahan löytyy mistä valita.

Akustisen, noin puolen tunnin, mies-ja-kitara-setin aikana kuullaan tuttua materiaalia vuosien takaa. Avausbiisin jälkeen kuusikielinen laulaa yksikielisen säestyksellä kappaleet Leap of faith, No Surrender, For You sekä Mannfred Mann:inkin aikanaan coveroima Blinded by the light. Rauhottuminen. Taputusta. Aaltoja. Hemmoteltuaan yleisöä ainutlaatuisella akustisella puolituntisella, Pomo poistuuu takahuoneeseen. Todennäköisesti valmistelemaan illan settilistaa. Yleisöä on jo kerennyt saapua paikalle enemmältikin. Taputusta. Kärsimätöntä odotusta. Aaltoja, joihin lähtee mukaan myös bisneskatsomot.

Bändi saapuu lavalle muutamaa minuuttia ennen iltakahdeksaa ja 42 000 ihmisen kotibileet ovat valmiina räjähtämään käyntiin. John Fogertyn Rocking all over the world kajahtaa E-Street Bandin työkaluista. Tänäiltana tehdään Helsingissä rock-musiikin historiaa.

Tuoreimman Wrecking Ball-studioalbumin nimikkokiertueen settilistaan mahtuu luonnollisesti runsaasti materiaalia uudelta levyltä kuten We take care of our own, Wrecking ball sekä Death to my hometown. Ihan koko Stadikan yleisö ei kappaleita tunne. Tai sitten kankea pohjalainen vasta verryttelee. Ei haittaa. Vanhempaakin löytyy sopivassa suhteessa: Out in the street, Prove it all night, Lonesome Day.

Osa kappaleista venyy 10 minuuttisiksi eeppisiksi rock-oopperoiksi. Äänentoisto temppuilee. Ei haittaa. Springsteen ja “Miami Steve” Van Zandt kepittävät toisiaan. Nils Lofgren raastaa ikinuoruuden kiimassa. Ilta pimenee. Selkää ja jalkoja kolottaa neljän tunnin jälkeen. Pakko liikkua ja Helsingin yleisö on valmis hittikimaraan. Badlands, Born in the USA, Born to run, Glory Days sekä The Rising sekä edustavat vanhemasta materiaalista sitä tunnetumpaa kastia. Stadika velloo, tamppaa ja taputtaa.

Jokaiselle on tarjoiltu todellakin jotakin. Hittikimara lähenee loppuaan. Kaksi minuuttia ja 4h on täynnä. Yläkatsomo seisoo ja jora Twist and Shoutin tahtiin. Vielä jaksaa. Klik. Uskomaton maratooni. Yli neljä ja puoli tuntia lavalla uurastaneena 62-vuotias Bruce Springsteen on antanut lipun lunastaneille enemmän kuin mitä he osasivat odottaa. Stadikan yleisö poistuu “back hurting, voice sore and sexual organs stimulated.”

Biisivalinnat

Wrecking Ball-albumin hieman synkkien ja vahvasti nykyiseen taloustilanteeseen ja duunarin olemassaolon kappailua käsittelevien kappaleiden vastapainoksi Springsteen näytti valinneen todellisia kotibilekappaleita. Illan teemaksi näytti tosissaan ollut valittu rockin ilosanoma ja postiviisuus, joka oli omiaan tasapainottamaan Wrecking ballin kappaleiden tummuutta. Bändin faneille oli tarjolla todellista herkkua, kappaleita joita ei joka konsertissa kuulla. Sen sijaan sunnuntaifanit saivat odottaa radiohittejään melkolailla pitkään ja niiden osuus jäi suhteellisen pieneksi. Hittibiisien sijaan tarjoiltiin heillekin mahdollisuus olla osana erästä Suomen rock-historian mieleenpainuvimmista tapahtumista.

Bändin intensiteetti

62-vuotias veteraanirokkari esiintyi pitkäaikaisen taustayhtyeensä E Street Band:in kanssa kokonaisuutena keskiverrosti. Bändi on kokenut tuntuvia menetyksiä viime vuosina kun ensiksi kosketinsoittaja Danny Federici menehtyi ihosyöpään ja viime vuonna saksofonisti Clarence ”Big Man” Clemons aivojen verenkiertohäiriöön. Wrecking Ball-kiertueella saksofonisti Clarence Clemonsin osuuksia tuuraamaan valittiin hänen veljenpoikansa Jake Clemons sekä Ed Manion, jotka myös esiintyivät Helsingissä edukseen. Danny Federicin tuuraaja Charles Giordano puolestaan on esiintynyt jo useamman vuoden E Street Bandissä. Springsteenin vaimo Patti Scialfa ei Helsingissä esiintynyt. Oli kuuleman mukaan pitämässä taloa pystyssä kotopuolessa, jotta bändi voi sen tehdä Helsingissä.

Bändin yhteispeli ja dialogi lavalla ei yltänyt aivan aiempien vuosien tasolle – tai ei ainakaan välittynyt samalla tavalla yleisöön. Itse Pomo sen sijaan ylsi. Miehiä, joiden charmi jaksaa kantaa läpi 4h 06 min + 30 min shown, ei usein näillä nurkilla näy. Korkeasti kunnioitettavaa.

Yhteenveto

Viimeisen kappaleen aikana itsekin kitara kaulassa esiintynyt Jon Laundau vuosikymmeniä sitten totesi: “I saw rock and roll’s future and its name is Bruce Springsteen.” Kitarat.info yhtyy ja kumartaa.

Lue lisää:

Matkavinkki: legendaarinen The Stone Pony Springsteenin kotiseuduilla
Brucespringsteen.net
Erinomainen artikkeli Springsteenistä (Englanniksi)
Suomen Springsteen Fan Club

Matkavinkki USA:ssa – legendaarinen The Stone Pony

Pvm 29/07/2012, kategoriassa Sekalaista, Tapahtumat, kirjoittaja admin

Matkavinkki USA:ssa – legendaarinen The Stone Pony

Asbury Park, New Jersey, USA.

Puisista lankuista rakennettu merenrantaa seuraava boardwalk. Perjantai-iltaiset kokot rannalla, auringonpalvojia päivällä. Perusamerikkalaista hodaria, purilaista ja ranskalaisia perunoita. Ja monen suuren ja monelle tuntemattomammankin rokkitähden uran ponnahduslautana toiminut legendaarinen The Stone Pony, joka jokaisen rokkia rakastavan USA:n itärannikolla vierailevan lomalaisen kannattaa ehdottomasti sisällyttää matkasuunnitelmaan. Sellainen on tämän päivän Asbury Park New Jerseyn rannikolla Yhdysvalloissa.

The Stone Pony, Asbury Park, New Jersey, USA

Legendaarinen The Stone Pony, Asbury Park, New Jersey, USA.

Stone Ponyn keikkalistaa heinäkuussa 2012

Stone Ponyn keikkalistaa heinäkuussa 2012

Stone Ponyn lava valmiina The English Beatille

Stone Ponyn lava valmiina illan pääesiintyjille

Saavuimme Asbury Parkin viereiseen viehättävään Ocean Groven kylään perjanta-iltana. Itse Asbury Parkissa on myös muutamia hotelleja, mutta hinnat heinäkuussa olivat sitä luokkaa (yli 230€/yö), että päätimme koettaa onneamme kolkuttelemalla paikallisten Bed & Breakfast-majatalojen ovia. Toinen tärppäsi ja saimme huoneen alle 100€ hintaan Henry Richard Inn-nimisestä majatalosta.

B&B:n emännöitsijä ei sen kummemmin yllättynyt kuullessaan suunnitelmistamme vierailla The Stone Pony:ssa. ”Bruce Springsteen, right?” Asbury Parkin kuuluisin klubi on tunnettu mm. miljoonarokkareiden Bruce Springsteenin ja Jon Bon Jovin alkuaikojen esiintymispaikkana. Klubin ”isä” Southside Johnny on Springsteenin pitkäaikainen ystävä ja kollega ja Born in the USA-tähden tiedetään edelleenkin vetävän salakeikkoja kyseisessä juottolassa – yksin tai Southside Johnny & The Asbury Park Jukes:in kanssa. Springsteenillä kuten monella muullakin yhdysvaltalaisella artistilla on pitkä historia The Jukesin kanssa ja bändin kanssa on esiintynyt useita artisteja aina 70-luvulta lähtien.

English Beat @ The Stone Pony

The English Beat esiintyi Stone Ponyssa 13. heinäkuuta 2012.

Tänä päivänä tämä legendaarinen ravintola vetää edelleen artisteja genreen katsomatta useana iltana viikossa ja onkin yksi lähialueen suosituimmista illanviettopaikoista. Heinäkuisena perjantai-iltana 900-paikkainen keikkapaikka oli täynnä uptempoa soittavan English Beat:in vannoutuneista faneista – sekä rock ’n’ roll-turisteista. Seinät ovat vuorattu nimikirjoituksilla varustetuilla kitaroilla, baarissa esiintyneiden artistien kuvilla sekä edesmenneiden tähtien wall of famella.

Stone Ponyn mikseripöytä

Stone Ponyn mikseripöytä.

36-vuoden ikäisen Stone Ponyn takapihalta löytyy myös noin 5000-paikkainen aidattu keikka-alue, nimekkäämpien artistien vieraillessa Asbury Parkin rannoilla. English Beatin isännöimänä iltana takapiha oli kuitenkin hyödynnetty viilentymiseen ja virvoitusjuomien hankintaan.

The Stone Ponyn Wall of Fame

The Stone Ponyn Wall of Famen keskellä kiiltää yksi maailman tunnetuimmista rokkareista: Bruce Springsteen.

 

The Stone Ponyn seinät on vuorattu vierailleiden artistien kitaroilla

The Stone Ponyn seinät on vuorattu vierailleiden artistien kitaroilla.

Ajoittain suljettuna ja lopetusuhan allakin ollut The Stone Pony on ehdottomasti vierailemisen arvoinen areena kaikille New Jerseyn rannikolla vieraileville musiikin ystäville. New Yorkista paikan päälle pääsee alle kahdessa tunnissa joko bussilla tai junalla. Autolla jopa nopeammin. Keikkatarjonta kannattaa tarkastaa etukäteen ja halutessaan varmistua sisäänpääsystä kannattaa myös liput hankkia etukäteen joko paikanpäältä tai joihinkin tapahtumiin Ticketmasterista.

Jimi.

Lisätietoa:
The Stone Pony
Asbury Parkin hotellit
Juna-aikataulut New Yorkista Asbury Parkiin
Päivämatka New Yorkista Asbury Parkiin
Lentoja USA:n itärannikolle

Kitarat.info