Bruce Cockburn keikalle Suomeen

Pvm 14/10/2013, kategoriassa Keikat, kirjoittaja admin

Kanadalainen kitaravirtuoosi ja lauluntekijä Bruce Cockburn konsertoi Lahdessa 25. lokakuuta. Cockburnin musiikissa on omaleimainen tyyli, jossa kuuluu rock, folk ja jazz. Monilla levyillä on myös musiikillisia matkamuistoja eri maista mm. Malista, Guatemalasta, Nepalista ja Afganistanista.

Cockburn on tehnyt musiikkia jo 40:n vuoden ajan ja kaikkiaan 31 levyä, joista 20 on myynyt Kanadassa kultaa tai platinaa. Hänelle on myönnetty useita musiikkipalkintoja ja valtiollinen kunnia-asema: Officer of the Order of Canada. Cockburnin lauluista ja urasta on julkaistu viime vuosina kaksi kirjaa ja hänestä on tehty dokumenttielokuva. Kotimaassaan häntä kutsutaan kanadalaisen folkin vanhemmaksi valtiomieheksi – ja muualla Kanadan tarkimmin varjelluksi salaisuudeksi.

Nuorena kitaristina Cockburn innostui tietysti rock’n’rollista, mutta hän oppi myös blues- ja jazzikitaristeilta (Missisippi John Hurt, Chet Atkins ja Django Reinhardt). Hän opiskeli sovittamista suurille jazzorkestereille Bostonin Berklee musiikkicollegessa, mutta jätti opinnot kesken melko pian. Myöhemmin opinahjo on myöntänyt hänelle kunniatohtorin arvonimen.


68-vuoden iässä hänellä ei ole mitään tarkoitusta vetäytyä eläkkeelle: ”Esikuviani ikääntymiselle ovat sellaiset kaverit kuin Johnny Lee Hooker ja Mississippi John Hurt, jotka eivät lopettaneet työskentelyään ennen kuin kaatuivat, ja samalla tulivat paremmiksi muusikoiksi ja ihmisiksi. Tätä  odotan itsellenikin.”

Cockburnin Euroopan kiertue alkaa Suomesta 25. lokakuuta. Konsertti pidetään Wanhalla Walimolla, Lahdessa. Hän on esiinytnyt Suomessa kerran aikaisemmin Tavastialla vuonna 1999.

Keikkatiedot:

Bruce Cockburn
25.10.2013 klo 19
Wanha Walimo, Vesijärvenkatu 25, Lahti
Liput: Menolippu ja Keskusmusiikki Lahti

Avainsanat:
 

Kommentoi



Kitarat.info