Nuotiolauluja kitaralle

Pvm 23/06/2011, kategoriassa Sekalaista, kirjoittaja admin

Nuotiolauluja kitaralle

Juhannuksen kunniaksi ajattelin listata tähän nuotiolauluja, jotka ovat pääasiallisesti melko helppoja soitella myös aloittelevien kitaristien. Mukaan on otettu lähinnä sellaisia yhteislauluja, jotka kaikki melkolailla tuntevat niin niitä on mukava soitella nuotion äärellä tuopponen kädessä. Upeita kappaleita on maailma pullollaan, joten luonnollisesti tämä lista on vaan tehty niille joilla tenkkapoo iski eikä ideoita oikein tule viime tingassa. Biisejä on niin nuorempaan kuin vanhempaankin makuun. Mukana aika legendaarisia ja kuluneitakin biisejä, mutta eiköhän ne saa porukan mukaan muutaman huurteisen jälkeen.

Tätä tullaan täydentelemään sitten ajan myötä, mutta näillä pääsee toivottavasti alkuun.

Täältä löydät myös tulostettavan otetaulukon, jonka voi ottaa mukaan mökille jos kaikki soinnut eivät vielä ole ihan täysin iskostuneet luihin.

Lisäehdotuksia saa luonnollisesti kirjoitella kommenttiosioon.

  • Levoton tuhkimo – Dingo
  • Lentäjän poika – Edu Kettunen
  • Sankarit – J. Karjalainen
  • Poika saunoo – Poju
  • Proud Mary – CCR
  • Lumi teki enkelin eteiseen – Hector
  • Pohjois-Karjalaan – Leevi & The Leavings
  • Times like these – Foo Fighters
  • Luotsivene – Neljä Ruusua
  • Paratiisi – Rauli Badding
  • Summer of 69 – Bryan Adams
  • Boys of Summer – Don Henley
  • Iris – Goo Goo Dolls
  • Kimpale Kultaa – Lauri Tähkä & Elonkerjuu
  • Knocking on Heaven’s door – Bob Dylan
  • Let it be – Beatles
  • Yesterday – Beatles
  • Free Falling – Tom Petty
  • Who will stop the rain – CCR
  • Äiti pojastaan pappia toivoi – Kolmas Nainen
  • Mombasa – Taiska
  • Sex on Fire – Kings of Leon
  • Joutsenlaulu – Yö
  • One – U2
  • Viidestoista Yö – Juice Leskinen

Edit 23.6.2011 klo 09:33:

YleX:llä on käynnissä “Paras kesäbiisi”-äänestys. Kannattaa katsoa kommenttiboksista lisävinkkejä:

Sisältö ei saatavilla.
Jotta sivusto toimisi oikein kaikilta osin, sinun tulisi hyväksyä evästeet. Voit lukea lisää evästekäytännöistämme täältä.
Avainsanat:
 

1 kommentti » to “Nuotiolauluja kitaralle”

  1. Tepux says:

    Hektorin mandoliinimies

Kommentoi



Kitarat.info

Sivustomme hyödyntää evästeitä mm. analyyttisiin tarpeisiin sekä mainonnan kohdistamiseen. Voit kieltää evästeiden käytön halutessasi. Huomaathan, että sivusto ei välttämättä toimi oikein, jos et hyväksy evästeitä. Voit hallinnoida (hyväksyä ja hylätä) evästekäytäntöjä Tietosuoja ja evästeet-sivulla nyt tai myöhemmin. Hallinnoi evästeitä täällä

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close