Haastattelussa Teemu Viinikainen

Pvm 08/09/2013, kategoriassa Haastattelut, kirjoittaja admin

Haastattelussa Teemu Viinikainen

Teemu Viinikainen (s. 1975), on yksi Suomen tunnetuimmista ja arvostetuimmista jazzkitaristeista, joka on tehnyt nimeä itselleen myös kansainvälisissä piireissä. Viinikainen soittaa, ja on soittanut, lukuisissa kokoonpanoissa vuosien varrella, toimii Sibelius-Akatemiassa sivutoimisena opettajana sekä pokannut kitaristina useita tunnustuksia kuten Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinnon sekä Sonyn jazzpalkinnon.

Jazz-kitaristi Teemu Viinikainen Musiikkitalolla 2013

Suomen parhaaksi jazzkitaristiksi tituleerattu Teemu Viinikainen taitaa myös ilmakitaran.

Haastattelimme Viinikaista Helsingin Musiikkitalolla elokuussa 2013 ja halusimme kuulla pitkän opiskelu-uran kulkeneen kitaristin mietteitä musiikin opiskelun merkityksestä ammattikitaristiksi hamuaville, sekä tietenkin vastauksen siihen iän ikuiseen kysymykseen: “Kuinka maailma valloitetaan?

Itseopiskelusta opinahjoon

– Aloitin kitaransoiton samalla tavalla kuin varmaan suurin osa muistakin: opettelin soittamaan korvakuulolta levyjen päälle. Kävin myös kansalaisopistossa kitaratunneilla ja aloin oppia hiljalleen nuotinlukua. Opettajat olivat hyviä ja siellä opeteltiin soittamaan biisejä, joten oikeastaan homma ei eronnut juurikaan siitä miten harjoittelin kotona. Lueskelin myös paljon omien idoleiden haastatteluja ja löysin sitä kautta myös erilaisia juttuja. Tämän tyylistä harjoittelua jatkoin ehkä noin 15-16 vuotiaaksi, kunnes aloin pohtimaan musiikkia mahdollisena uravalintana. Noihin aikoihin kiinnostuin myös musiikin teoriasta enempi ja siitä oli paljon apua myös kouluihin hakiessa, kertoo Viinikainen.

Toden teolla kiinnostus ja opiskelu alkoi Oriveden opiston musiikkilinjalla. Viinikainen kertoo musiikin muuttuneen noihin aikoihin kokopäiväiseksi tekemiseksi. Hän ei suinkaan ole ollut kuitenkaan ihan aina jazzmies henkeen ja vereen.

– Halusin nuorena itseasiassa heavy-kitaristiksi. Mutta jossain vaiheessa kuitenkin puraisi jazzkärpänen ja sille tielle olen jäänyt.

Oriveden jälkeen opiskelu jatkui kolmevuotisella tutkinnolla Helsingin Pop & Jazz Konservatoriossa ja sen päälle vielä Sibelius-Akatemian jazzlinja, jossa hän nykyään myös opettaa sivutoimisesti, joten koulun penkkiä on mies ehtinyt kuluttaa uransa aikana. Mutta oliko se oikea valinta?

Kenen kannattaa lähteä opiskelemaan?

Viinikaisen mielestä musiikin opiskelu koulussa ei sovi kaikille, eikä soveltuvuutta itselle vielä nuorena voi tietääkään. Hän myös painottaa vahvasti, ettei muodollinen koulutus ole välttämättömyys ammattimuusikoksi haluavalle.

15-vuotias ei tietenkään voi vielä tietää tuleeko viihtymään musiikkikoulussa. Se selviää vasta siellä. Mutta sen verran lienee selvää, että ei kannata lähteä opiskelemaan jazzia, jos on täysin punkihminen! Siellä tuskin tulee silloin viihtymään, mies toteaa.

Lisäksi Viinikainen painottaa samaa kuin aikaisemmatkin haastateltavamme – sisäisen palon kitaransoittoon tulee olla kova:

– Itselläni oli vahva näkemys siitä mitä haluan tehdä ja minkälaista musiikkia haluan soittaa. Halusin myös opiskella. Koulussa oli mahdollisuus avata silmiä ja omaa asennetta enemmän, katsoa asioita monipuolisemmin ja tehdä monipuolisemmin erilaisia juttuja. Itselleni se oli hyvä juttu ja kun koulut olivat ohi, olin päässyt taas askeleen lähemmäs sitä omaa ydinvisiotani.

Mitä haluaisit erityisesti painottaa musiikkia tulevaisuuden ammattina pohtivalle kitaristinalulle?

– Olen törmännyt tässä vuosien saatossa lukuisiin soittajiin, joiden kohdalla olen miettinyt että soittavatkohan he juuri sitä musiikkia mistä oikeasti pitävät. Haluaisin painottaa, että kyllä kitaristin tulee soittaa juuri sitä, mistä tykkää. Ei saa antaa esimerkiksi sosiaalisten paineiden tai opettajan pakottaa sellaiseen suuntaan, johon ei halua itse mennä. Pitää uskaltaa olla rehellinen omalle musiikkimaulle välittämättä siitä mitä muut sanovat.

Jazzkitaristin harjoittelumetodit

Vaikka jazzmusiikki suomalaisten nuorten kitaristien keskuudessa ei olekaan yhtä suosittu kuin rock tai heavy, tyrmää Viinikainen ajatuksen mystisyydestä tai vaikeustasosta.

– Jazzilla on sellainen maine, että se on jotenkin hienompaa ja vaikeampaa, mutta ei se niin ole. Mitä pidemmälle tässä hommassa on edennyt niin on huomannut, että ei se tosiaan ole sen vaikeampaa, Viinikainen toteaa.

Kysyttäessä itseoppineista jazzkitaristeista, hän kuitenkin myöntää että sellaiset ovat vähemmistössä.

– Suurin osa on kieltämättä varmasti opiskellut musiikkia koulussa. Itselleni tärkeintä Sibikseen (Sibelius-Akatemiaan) pääsyssä oli se, että pääsin samanhenkisten ihmisten joukkoon, joilla on sama intohimo ja kiinnostus samaan musiikkityyliin. Uskon, että se auttoi itseäni kehittymään nopeammin, kun siellä soiteltiin yhdessä päivät pitkät. Myös opetus oli korkeatasoista ja kaikki opettajat olivat aktiivisia taiteilijoita, mikä oli ja on edelleen mielestäni tärkeä asia.

Miten maailma valloitetaan, Teemu Viinikainen?

Viinikaista tituuleerataan Suomen parhaaksi jazz-kitaristiksi useammassa kotimaisessa lähteessä. Myös arvostettu jazz-kriitikko ja kirjailija Stuart Nicholson on todennut, että “He is among the top twenty jazz guitarists in the world.” Miten suomalainen jazz-kitaristi päätyy valloittamaan maailman?

– Mitä mä tohon nyt sanoisin, se on vain yksi arvostelu meidän yhdeltä Ahvenanmaan keikalta, Viinikainen naurahtaa perisuomalaiseen tapaan vähätellen.

– En ole asiaa ikinä miettinyt maailmanvalloituksen kannalta, mutta myönnän että olen aina halunnut olla paras eli kilpailuviettiä kyllä löytyy. Aina kun kuulen, että joku soittaa mageemmin tai on pidemmällä kuin minä, se ruokkii mua: hitsi, mä haluan yhtä hyväksi.  Kai mun ajatukseni voisi kiteyttää jotenkin niin, että vaikutu muiden taidoista ja tekemisistä, sitten treeniä ja treeniä ja hitunen lahjakkuutta päälle. Niillä eväillä pääsee pitkälle, Viinikainen jatkaa.

Mies peräänkuuluttaa myös oppilaiden kohdalla henkilökohtaisten tavoitteiden perään. Hän kuitenkin korostaa, että kyse on nimenomaan jokaisen omista henkilökohtaisista tavoitteista, eikä kaikkien todellakaan tarvitse pyrkiä maailman huipulle. Tavoitteiden ei myöskään tarvitse olla valmiina vielä nuorena, ja siinä opettaja voi myös auttaa – luomaan jokaiselle itselleen sopivat tavoitteet ja tarjota apua niiden saavuttamisessa.

Entäpä minkälainen on huipulle päässeen kotimaisen jazzkitaristin normipäivä?

– Ihan sekava! Niin sekava kuin se vain voi olla, mies naurahtaa. Tykkään siitä, että päivät ovat erilaisia. Keikkapäivänä siihen liittyy matkustelu ja muita järjestelyjä. Yritän pitää keikkapäivät puhtaana muista asioista. Treenailen silloin keikkaan liittyviä kappaleita, nollaan muut asiat ja keskityn vain tulevaan juttuun.

Selatessamme listaa Viinikaisen aiemmista yhtyeistä, herää kysymys miksi niitä on niin hurja määrä. Selitys on kuitenkin ymmärrettävä.

– Jazz-puolella on tyypillistä, että on paljon erilaisia proggiksia. Piirit ovat pienet, keikkapaikkoja on suhteellisen vähän kuten myös festareita. Pitää synnyttää jatkuvalla tahdilla uusia kokoonpanoja ja keikkasettejä. Kentän pienuus ruokkii jatkuvaa bändien tulemista ja menemistä. Samaten, tässä maassa ei ole oikein mahdollista tulla kauhean hyvin toimeen jos olisi vain yksi oma bändi, toteaa Viinikainen, jolla lukuisten projektien ohella on myös oman bändi Teemu Viinikainen Trio. Viimeisin albumi Nyt! julkaistiin 2011 ja se nautti myös arvostelumenestystä.

Hän ei kuitenkaan koe jatkuvaa kokoonpanojen syntyä taakaksi, päinvastoin.

– Tää on mulle ihan mahtava juttu! Pääsen uudistumaan ja kehittymään jatkuvasti. Kyllästyisin pelkästään omassa bändissä soittamiseen.

Terveiset tulevaisuudesta – KOMPPI ELÄÄ

Olet myös kirjoittanut oppikirjan nimeltä Rytmi elää (Idemco/Riffi, 2009). Miksi kirjoitit kirjan ja miten tiivistäisit sen pariin lauseeseen?

– Tein sen siksi, että mulla oli ajatuksia jazzkitaroinnista sellaisesta näkövinkkelistä, joka olisi hiukan erilainen ja käytännönläheisempi. Jazzmusiikissa on hyvin rikas rytmiikka. Sen toteuttaminen kitaralla vaatii tietynlaisia asioita, erityisesti sormituksia. Muun muassa näitä asioita en ole löytänyt muista oppikirjoista, siksi päätin tehdä sellaisen itse. Ja itseasiassa nyt syksyllä on tulossa seuraava opus ulos.

Haluatko kertoa siitä?

– Uuden kirjan nimi tulee olemaan Komppi elää. Tällä kertaa aihe on säestäminen jazz-musiikissa. Taustalla on sama tarina kuin aiemmassa kirjassa, että tuon esiin ajatuksia joita en ole löytänyt aiemmista opuksista.

Kenet haluaisit haastaa seuraavaksi Kitarat.info:n tentattavaksi?

– Hmmm…jaahas..nyt laitoit pahan. Miten olisi Erja Lyytinen?

Lisätietoa:
Teemu Viinikaisen omat verkkosivut
Miehen fanisivut Facebookissa

Lue myös:
Haastattelussa Mikko Kosonen
Haastattelussa Jussi Jaakonaho

Sisältö ei saatavilla.
Jotta sivusto toimisi oikein kaikilta osin, sinun tulisi hyväksyä evästeet. Voit lukea lisää evästekäytännöistämme täältä.

Haastattelussa Jussi Jaakonaho

Pvm 05/06/2013, kategoriassa Haastattelut, kirjoittaja admin

Haastattelussa Jussi Jaakonaho

“Kitaristi ei ole yksinäinen saareke”

Jussi Jaakonaho on musiikin monitoimimies, jonka varsinainen ammattilaisura lähti käyntiin Jonna Tervomaan biisien sovittajana, tuottajana, äänittäjänä sekä kitaristina. Lukuisat yhteistyöt ja kutakuinkin 20 vuoden ammattilaisura musiikin parissa ovat auttaneet viilaamaan huippuunsa miehen oman saundin. Vaikka Jaakonaho on tehnyt tuottajan ja äänittämisen ohella kitaristin hommia ammatiksi jo parikymmentä vuotta, kuluva vuosi 2013 on ensimmäinen, kun hän elättää itsensä pelkästään kitaran soitolla.

Jussi Jaakonaho ja Rickenbacker 360

Tapasimme Jussi Jaakonahon huhtikuussa 2013 ja kysyimme hänen näkemyksiään ammattikitaristiksi tulemisesta. Kuvassa miehen kädessä Rickenbacker 360.

– Sellainen saundi, millä soitin ja edelleen soitan kitaralla, ei ollut Suomessa vallalla silloin 90-luvulla kun Tervomaan ja Tuure Kilpeläisen kanssa aloiteltiin yhteistyötä. En ole tänä päivänäkään samalla tavalla ammattikitaristi kuin monet muut. Mulla suoraan nuoteista soitto ja genren vaihto ei tapahdu niin, että länttästään laput eteen ja pyydetään soittamaan. En ole suvereeni yleismies. Mulla on mun tietynlainen oma saundini ja soittotapani. Jotkut haluavat sen kaltaista saundia levylleen ja silloin mua pyydetään soittamaan, kertoo Jaakonaho.

Tänä vuonna se saundi kuuluu mm. Ismo Alangon keikoilla.

Uran alkutaipale

Jaakonahon harrastus, sittemmin ammatti, alkoi viulun parissa jo nuorena. Pian viulu kuitenkin vaihtui bassoon isoveljen bändissä ja 13-vuotiaana oli aika ottaa ensimmäiset bassotunnit. Bänditoiminta alkoi kuitenkin jäähtymään pian sen jälkeen. Basson näpyttely yksin kotona ei ollut niin hauskaa, joten mies päätti lainata veljen kitaraa ja aloitti harjoittelun.

– Ylpeys ei antanut periksi kysyä neuvoa isoveljeltä joten soitin salassa aina kun veli ei ollut kuulemassa. Halu oppia homma oli kova. Luin ja seurasin nuorena paljon kaikkea musaan liittyvää. Luin lehtiä ja kävin keikolla. Mua puhutteli jo silloin silottelemattomampi ja alkuvoimaisempi rokkifiilis enemmän kuin soittajien taito. Suomessa oli 80-luvulla muutenkin vallalla sellainen asenne, että jos olit rokkibändissä, et voinut käydä mitään konservatorioita. ”Oikeat” rokkarit eivät vaan käyneet mitään konservatorioita. Huvittavaltahan tuo tämän päivän näkökulmasta vaikuttaa, Jaakonaho hymähtää.

Vuonna 1991 tuli aika muuttaa Helsinkiin ja laittaa ilmoitus Rumbaan, jossa hän etsi bändiin soittajia. Ilmoitukseen vastasi Tuure Kilpeläinen ja äijät perustivatkin bändin, jonka elinkaari tosin jäi lyhyeksi. Sen sijaan miesten yhteistyö on jatkunut siitä lähtien.

Ensimmäisinä innoittajina The Shadows, Black Sabbath, Deep Purple

– En ole kuunnellut, enkä nykyäänkään kuuntele, bändejä oikeastaan mitenkään erityisesti kitaristinäkökulmasta. Mulla ei ole myöskään sellaisia varsinaisia idoleita, toki lapsena sellaisia oli. Kun kuulin ensimmäisiä kertoja The Shadowsia ja varsinkin myöhemmin Black Sabbathia, Deep Purplea ja Mötörheadia..rokin energia kulminoitui mulla noihin bändeihin ja silloin tiesin, että haluan soittaa kitaraa.

– Ehkä ainoa kitaristi jota olen matkan varrella idoliksi voinut kutsua on Neil Young. Ei sen takia, että se olisi jotenkin virtuoosimainen soittaja – päinvastoin. Mutta sillä oli niin oma juttu. Oma saundi. Esa Pulliainen on myös yksi suurimmista vaikuttajista, pitkälti vastaavista syistä.

Vastauksena kysymykseen seuraamisen arvoisista kitaristeista mies jättää viivan auki:

– En varsinaisesti osaa nimetä jotain yhtä tai kahta soittajaa. En tunne myöskään tämän päivän kuumia nimiä kovin hyvin. Sen sijaan itse suosittelisin kuuntelemaan muutakin kuin länsimaista pop- & rock-musiikkia. Se myös auttaa siinä, ettei pääse tylsistymään. Mulla on käynyt useasti niin, että olen alkanut kuuntelemaan jotain ihan erilaista ja eri mantereelta. Ensin en välttämättä ymmärrä siitä yhtään mitään, mutta kun olen kuunnellut ja kuunnellut ja kuunnellut, alkaa ne pikkuhiljaa avautua ja sieltä löytyy ihan uusia maailmoja. Muutaman mainitakseni niin esimerkiksi afrikkalainen, kuubalainen ja latinalaisen amerikan musiikki ovat ehdottomasti tutustumisen arvoisia, varsinkin rytmiikkansa ja svenginsä takia. Kaikki soittimet ovat rytmisoittimia!

Soittotreeni lähtee aloittelijoilla usein omien suosikkibiisien riffien harjoittelusta. Jaakonaholla on mielessä yksi tietty:

– Ensimmäinen biisi jota aloin kitaralla harjoittelemaan taisi olla Black Sabbathin Iron Man. Siinä oli tarpeeksi hitaat riffit. Ja kun treenasin, soitin levyjen päälle. Mulla on aina ollut hyvä korvakuulolta omaksumiskyky, joten kuuntelin vaan levyjä ja aloin soittaa päälle. Ja nauhoittelin treenaamistani alusta asti.
 

Jaakonahon 3 vinkkiä ammattikitaristiksi hamuaville

 

Vinkki 1: nauhoita ja kuuntele soittoasi

Kun Jaakonaho muutti Helsinkiin vuonna 1991, hän ei elätellyt vielä kuvitelmia ammattikitaristin urasta. Sen sijaan ’93 mies hakeutui Sibeliusakatemian koulutuskeskukseen äänittäjä- sekä äänitetuottajakursseille, jotka hän suoritti seuraavien 2,5 vuoden aikana. Äänityshommia mies on tehnyt lukuisten kotimaisten artistien kanssa ja käytännössä yhtä kauan kuin kitarointiakin.

– Näen, että äänityshommista on ollut paljon hyötyä myös kitaristina – pääasiallisesti kahdesta syystä:

  1. Kannattaa äänittää omaa soittoaan kun harjoittelee. Siinä oppii älyttömän paljon. Erityisesti sen, pysyykö taimissa (tahdissa). Esimerkiksi metronomin kanssa. Soita, äänitä, kuuntele! Se on kitaristin tärkein taito. Jos ei pysy taimissa, ei muista taidoista ole hyötyä.
  2. Se auttaa oman saundin löytämisessä ja jatkossa erityisesti studiotyöskentelyssä. Olen äänittänyt omaa soittoani niin paljon, että kun menen studioon ja alan äänittämään, niin tiedän miten namiskat pitää olla ja työskentely on nopeaa. Itselläni homma menee niin, että hahmotan miltä haluan kyseisessä äänitystilanteessa kuulostaa ja sitten haen sitä saundia kunnes löydän sen.

Vinkki 2: Kitaristi ei ole yksinäinen saareke

Jussi mainitsee useamman kerran haastattelun aikana, ettei hän ole ikinä halunnut olla perinteinen kitarasankari liehuletissä.

– Mun mielestä kitaristi ei voi olla yksinäinen saareke. En itse myöskään ole ikinä ajatellut kitaraa sen solistisia arvoja painottaen. Se on yksi bändin soitin siinä missä basso, rummut tai koskettimetkin tai mikä tahansa. Kitaristin pitää pystyä soittamaan biisin, musiikkityylin ja kokonaisuuden ehdoilla. En ole itse ikinä edes halunnut olla erityisesti soolokitaristi vaan osa bändiä. Sitä näkemystä pyrin myös tuomaan bändiin.

Vinkki 3: Jos haluat ammattilaiseksi, tule löydetyksi

Entäpä mikä on miehen näkemys siihen, miten kitaristin alusta voi syntyä ammattimuusikko? Suomessa musapiirit ovat pienet ja niihin saattaa olla vaikeaa päästä sisään. Mikäli haluaa saada kitaransoitosta jonain päivänä ammatin, siihen on yksi lääke: bändin perustaminen.

“Bändi pystyyn ja keikoille. Jos olet tarpeeksi hyvä, joku saattaa haluta sut soittamaan kanssaan. Sana lähtee kiirimään, että hoidat hommasi hyvin ja ovet saattavat alkaa aukeilla”, toteaa Jaakonaho, joka itsekin oli soittanut 12 vuotta kitaraa ennen kuin laskee ammattilaisuransa alkaneen.

– Ja sitten kun olet hankkinut itsellesi nimeä, sun pitää olla helvetin luotettava ja korkea työmoraali siihen hommaan. Esimerkiksi jos sut palkataan TV:n suoriin lähetyksiin tai vaikkapa teatterikeikoille, niin siellä on pakko olla ajoissa paikalla asiaan valmistautuneena ja klaarata se homma. Asenne on oltava kohdallaan.

– Jos täysipainoinen freelance-muusikon ammattilaisuus kiinnostaa, on musiikin systemaattinen opiskelu mahdollisimman pitkälle oppilaitoksessa varmasti edelleen se todennäköisin tie. Lisäksi oppilaitokset ovat hyviä verkostoitumiseen ja sitä kautta syntyy helposti klikkejä, jotka helposti poikivat hommia jatkossa.

Kenet haluaisit haastaa seuraavaksi haastatteluun?

Teemu Viinikaisen, suomalaisen jazz-musiikin ehdottoman huipun.

Lisätietoa:
– Näe Jussi Jaakonaho livenä
Jaakonaho videohaastattelussa Ismo Alangon Maailmanlopun Sushibaari-levyn tiimoilta
Haastattelu YLEllä (2012)

Sisältö ei saatavilla.
Jotta sivusto toimisi oikein kaikilta osin, sinun tulisi hyväksyä evästeet. Voit lukea lisää evästekäytännöistämme täältä.
Kitarat.info

Sivustomme hyödyntää evästeitä mm. analyyttisiin tarpeisiin sekä mainonnan kohdistamiseen. Voit kieltää evästeiden käytön halutessasi. Huomaathan, että sivusto ei välttämättä toimi oikein, jos et hyväksy evästeitä. Voit hallinnoida (hyväksyä ja hylätä) evästekäytäntöjä Tietosuoja ja evästeet-sivulla nyt tai myöhemmin. Hallinnoi evästeitä täällä

The cookie settings on this website are set to "allow cookies" to give you the best browsing experience possible. If you continue to use this website without changing your cookie settings or you click "Accept" below then you are consenting to this.

Close