Haastattelussa Jussi Jaakonaho

”Kitaristi ei ole yksinäinen saareke”

Jussi Jaakonaho on musiikin monitoimimies, jonka varsinainen ammattilaisura lähti käyntiin Jonna Tervomaan biisien sovittajana, tuottajana, äänittäjänä sekä kitaristina. Lukuisat yhteistyöt ja kutakuinkin 20 vuoden ammattilaisura musiikin parissa ovat auttaneet viilaamaan huippuunsa miehen oman saundin. Vaikka Jaakonaho on tehnyt tuottajan ja äänittämisen ohella kitaristin hommia ammatiksi jo parikymmentä vuotta, kuluva vuosi 2013 on ensimmäinen, kun hän elättää itsensä pelkästään kitaran soitolla.

– Sellainen saundi, millä soitin ja edelleen soitan kitaralla, ei ollut Suomessa vallalla silloin 90-luvulla kun Tervomaan ja Tuure Kilpeläisen kanssa aloiteltiin yhteistyötä. En ole tänä päivänäkään samalla tavalla ammattikitaristi kuin monet muut. Mulla suoraan nuoteista soitto ja genren vaihto ei tapahdu niin, että länttästään laput eteen ja pyydetään soittamaan. En ole suvereeni yleismies. Mulla on mun tietynlainen oma saundini ja soittotapani. Jotkut haluavat sen kaltaista saundia levylleen ja silloin mua pyydetään soittamaan, kertoo Jaakonaho.

Tänä vuonna se saundi kuuluu mm. Ismo Alangon keikoilla.

Uran alkutaipale

Jaakonahon harrastus, sittemmin ammatti, alkoi viulun parissa jo nuorena. Pian viulu kuitenkin vaihtui bassoon isoveljen bändissä ja 13-vuotiaana oli aika ottaa ensimmäiset bassotunnit. Bänditoiminta alkoi kuitenkin jäähtymään pian sen jälkeen. Basson näpyttely yksin kotona ei ollut niin hauskaa, joten mies päätti lainata veljen kitaraa ja aloitti harjoittelun.

– Ylpeys ei antanut periksi kysyä neuvoa isoveljeltä joten soitin salassa aina kun veli ei ollut kuulemassa. Halu oppia homma oli kova. Luin ja seurasin nuorena paljon kaikkea musaan liittyvää. Luin lehtiä ja kävin keikolla. Mua puhutteli jo silloin silottelemattomampi ja alkuvoimaisempi rokkifiilis enemmän kuin soittajien taito. Suomessa oli 80-luvulla muutenkin vallalla sellainen asenne, että jos olit rokkibändissä, et voinut käydä mitään konservatorioita. ”Oikeat” rokkarit eivät vaan käyneet mitään konservatorioita. Huvittavaltahan tuo tämän päivän näkökulmasta vaikuttaa, Jaakonaho hymähtää.

Vuonna 1991 tuli aika muuttaa Helsinkiin ja laittaa ilmoitus Rumbaan, jossa hän etsi bändiin soittajia. Ilmoitukseen vastasi Tuure Kilpeläinen ja äijät perustivatkin bändin, jonka elinkaari tosin jäi lyhyeksi. Sen sijaan miesten yhteistyö on jatkunut siitä lähtien.

Ensimmäisinä innoittajina The Shadows, Black Sabbath, Deep Purple

– En ole kuunnellut, enkä nykyäänkään kuuntele, bändejä oikeastaan mitenkään erityisesti kitaristinäkökulmasta. Mulla ei ole myöskään sellaisia varsinaisia idoleita, toki lapsena sellaisia oli. Kun kuulin ensimmäisiä kertoja The Shadowsia ja varsinkin myöhemmin Black Sabbathia, Deep Purplea ja Mötörheadia..rokin energia kulminoitui mulla noihin bändeihin ja silloin tiesin, että haluan soittaa kitaraa.

– Ehkä ainoa kitaristi jota olen matkan varrella idoliksi voinut kutsua on Neil Young. Ei sen takia, että se olisi jotenkin virtuoosimainen soittaja – päinvastoin. Mutta sillä oli niin oma juttu. Oma saundi. Esa Pulliainen on myös yksi suurimmista vaikuttajista, pitkälti vastaavista syistä.

Vastauksena kysymykseen seuraamisen arvoisista kitaristeista mies jättää viivan auki:

– En varsinaisesti osaa nimetä jotain yhtä tai kahta soittajaa. En tunne myöskään tämän päivän kuumia nimiä kovin hyvin. Sen sijaan itse suosittelisin kuuntelemaan muutakin kuin länsimaista pop- & rock-musiikkia. Se myös auttaa siinä, ettei pääse tylsistymään. Mulla on käynyt useasti niin, että olen alkanut kuuntelemaan jotain ihan erilaista ja eri mantereelta. Ensin en välttämättä ymmärrä siitä yhtään mitään, mutta kun olen kuunnellut ja kuunnellut ja kuunnellut, alkaa ne pikkuhiljaa avautua ja sieltä löytyy ihan uusia maailmoja. Muutaman mainitakseni niin esimerkiksi afrikkalainen, kuubalainen ja latinalaisen amerikan musiikki ovat ehdottomasti tutustumisen arvoisia, varsinkin rytmiikkansa ja svenginsä takia. Kaikki soittimet ovat rytmisoittimia!

Soittotreeni lähtee aloittelijoilla usein omien suosikkibiisien riffien harjoittelusta. Jaakonaholla on mielessä yksi tietty:

– Ensimmäinen biisi jota aloin kitaralla harjoittelemaan taisi olla Black Sabbathin Iron Man. Siinä oli tarpeeksi hitaat riffit. Ja kun treenasin, soitin levyjen päälle. Mulla on aina ollut hyvä korvakuulolta omaksumiskyky, joten kuuntelin vaan levyjä ja aloin soittaa päälle. Ja nauhoittelin treenaamistani alusta asti.
 

Jaakonahon 3 vinkkiä ammattikitaristiksi hamuaville

 

Vinkki 1: nauhoita ja kuuntele soittoasi

Kun Jaakonaho muutti Helsinkiin vuonna 1991, hän ei elätellyt vielä kuvitelmia ammattikitaristin urasta. Sen sijaan ’93 mies hakeutui Sibeliusakatemian koulutuskeskukseen äänittäjä- sekä äänitetuottajakursseille, jotka hän suoritti seuraavien 2,5 vuoden aikana. Äänityshommia mies on tehnyt lukuisten kotimaisten artistien kanssa ja käytännössä yhtä kauan kuin kitarointiakin.

– Näen, että äänityshommista on ollut paljon hyötyä myös kitaristina – pääasiallisesti kahdesta syystä:

1. Kannattaa äänittää omaa soittoaan kun harjoittelee. Siinä oppii älyttömän paljon. Erityisesti sen, pysyykö taimissa (tahdissa). Esimerkiksi metronomin kanssa. Soita, äänitä, kuuntele! Se on kitaristin tärkein taito. Jos ei pysy taimissa, ei muista taidoista ole hyötyä.
2. Se auttaa oman saundin löytämisessä ja jatkossa erityisesti studiotyöskentelyssä. Olen äänittänyt omaa soittoani niin paljon, että kun menen studioon ja alan äänittämään, niin tiedän miten namiskat pitää olla ja työskentely on nopeaa. Itselläni homma menee niin, että hahmotan miltä haluan kyseisessä äänitystilanteessa kuulostaa ja sitten haen sitä saundia kunnes löydän sen.

Vinkki 2: Kitaristi ei ole yksinäinen saareke

Jussi mainitsee useamman kerran haastattelun aikana, ettei hän ole ikinä halunnut olla perinteinen kitarasankari liehuletissä.

– Mun mielestä kitaristi ei voi olla yksinäinen saareke. En itse myöskään ole ikinä ajatellut kitaraa sen solistisia arvoja painottaen. Se on yksi bändin soitin siinä missä basso, rummut tai koskettimetkin tai mikä tahansa. Kitaristin pitää pystyä soittamaan biisin, musiikkityylin ja kokonaisuuden ehdoilla. En ole itse ikinä edes halunnut olla erityisesti soolokitaristi vaan osa bändiä. Sitä näkemystä pyrin myös tuomaan bändiin.

Vinkki 3: Jos haluat ammattilaiseksi, tule löydetyksi

Entäpä mikä on miehen näkemys siihen, miten kitaristin alusta voi syntyä ammattimuusikko? Suomessa musapiirit ovat pienet ja niihin saattaa olla vaikeaa päästä sisään. Mikäli haluaa saada kitaransoitosta jonain päivänä ammatin, siihen on yksi lääke: bändin perustaminen.

”Bändi pystyyn ja keikoille. Jos olet tarpeeksi hyvä, joku saattaa haluta sut soittamaan kanssaan. Sana lähtee kiirimään, että hoidat hommasi hyvin ja ovet saattavat alkaa aukeilla”, toteaa Jaakonaho, joka itsekin oli soittanut 12 vuotta kitaraa ennen kuin laskee ammattilaisuransa alkaneen.

– Ja sitten kun olet hankkinut itsellesi nimeä, sun pitää olla helvetin luotettava ja korkea työmoraali siihen hommaan. Esimerkiksi jos sut palkataan TV:n suoriin lähetyksiin tai vaikkapa teatterikeikoille, niin siellä on pakko olla ajoissa paikalla asiaan valmistautuneena ja klaarata se homma. Asenne on oltava kohdallaan.

– Jos täysipainoinen freelance-muusikon ammattilaisuus kiinnostaa, on musiikin systemaattinen opiskelu mahdollisimman pitkälle oppilaitoksessa varmasti edelleen se todennäköisin tie. Lisäksi oppilaitokset ovat hyviä verkostoitumiseen ja sitä kautta syntyy helposti klikkejä, jotka helposti poikivat hommia jatkossa.

Kenet haluaisit haastaa seuraavaksi haastatteluun?

Teemu Viinikaisen, suomalaisen jazz-musiikin ehdottoman huipun.

Lisätietoa:
– Näe Jussi Jaakonaho livenä
– Jaakonaho videohaastattelussa Ismo Alangon Maailmanlopun Sushibaari-levyn tiimoilta
– Haastattelu YLEllä (2012)