Haastattelussa Teemu Viinikainen

Teemu Viinikainen (s. 1975), on yksi Suomen tunnetuimmista ja arvostetuimmista jazzkitaristeista, joka on tehnyt nimeä itselleen myös kansainvälisissä piireissä. Viinikainen soittaa, ja on soittanut, lukuisissa kokoonpanoissa vuosien varrella, toimii Sibelius-Akatemiassa sivutoimisena opettajana sekä pokannut kitaristina useita tunnustuksia kuten Suomen Jazzliiton Yrjö-palkinnon sekä Sonyn jazzpalkinnon.

Haastattelimme Viinikaista Helsingin Musiikkitalolla elokuussa 2013 ja halusimme kuulla pitkän opiskelu-uran kulkeneen kitaristin mietteitä musiikin opiskelun merkityksestä ammattikitaristiksi hamuaville, sekä tietenkin vastauksen siihen iän ikuiseen kysymykseen: ”Kuinka maailma valloitetaan?”

Itseopiskelusta opinahjoon

– Aloitin kitaransoiton samalla tavalla kuin varmaan suurin osa muistakin: opettelin soittamaan korvakuulolta levyjen päälle. Kävin myös kansalaisopistossa kitaratunneilla ja aloin oppia hiljalleen nuotinlukua. Opettajat olivat hyviä ja siellä opeteltiin soittamaan biisejä, joten oikeastaan homma ei eronnut juurikaan siitä miten harjoittelin kotona. Lueskelin myös paljon omien idoleiden haastatteluja ja löysin sitä kautta myös erilaisia juttuja. Tämän tyylistä harjoittelua jatkoin ehkä noin 15-16 vuotiaaksi, kunnes aloin pohtimaan musiikkia mahdollisena uravalintana. Noihin aikoihin kiinnostuin myös musiikin teoriasta enempi ja siitä oli paljon apua myös kouluihin hakiessa, kertoo Viinikainen.

Toden teolla kiinnostus ja opiskelu alkoi Oriveden opiston musiikkilinjalla. Viinikainen kertoo musiikin muuttuneen noihin aikoihin kokopäiväiseksi tekemiseksi. Hän ei suinkaan ole ollut kuitenkaan ihan aina jazzmies henkeen ja vereen.

– Halusin nuorena itseasiassa heavy-kitaristiksi. Mutta jossain vaiheessa kuitenkin puraisi jazzkärpänen ja sille tielle olen jäänyt.

Oriveden jälkeen opiskelu jatkui kolmevuotisella tutkinnolla Helsingin Pop & Jazz Konservatoriossa ja sen päälle vielä Sibelius-Akatemian jazzlinja, jossa hän nykyään myös opettaa sivutoimisesti, joten koulun penkkiä on mies ehtinyt kuluttaa uransa aikana. Mutta oliko se oikea valinta?

Kenen kannattaa lähteä opiskelemaan?

Viinikaisen mielestä musiikin opiskelu koulussa ei sovi kaikille, eikä soveltuvuutta itselle vielä nuorena voi tietääkään. Hän myös painottaa vahvasti, ettei muodollinen koulutus ole välttämättömyys ammattimuusikoksi haluavalle.

– 15-vuotias ei tietenkään voi vielä tietää tuleeko viihtymään musiikkikoulussa. Se selviää vasta siellä. Mutta sen verran lienee selvää, että ei kannata lähteä opiskelemaan jazzia, jos on täysin punkihminen! Siellä tuskin tulee silloin viihtymään, mies toteaa.

Lisäksi Viinikainen painottaa samaa kuin aikaisemmatkin haastateltavamme – sisäisen palon kitaransoittoon tulee olla kova:

– Itselläni oli vahva näkemys siitä mitä haluan tehdä ja minkälaista musiikkia haluan soittaa. Halusin myös opiskella. Koulussa oli mahdollisuus avata silmiä ja omaa asennetta enemmän, katsoa asioita monipuolisemmin ja tehdä monipuolisemmin erilaisia juttuja. Itselleni se oli hyvä juttu ja kun koulut olivat ohi, olin päässyt taas askeleen lähemmäs sitä omaa ydinvisiotani.

Mitä haluaisit erityisesti painottaa musiikkia tulevaisuuden ammattina pohtivalle kitaristinalulle?

– Olen törmännyt tässä vuosien saatossa lukuisiin soittajiin, joiden kohdalla olen miettinyt että soittavatkohan he juuri sitä musiikkia mistä oikeasti pitävät. Haluaisin painottaa, että kyllä kitaristin tulee soittaa juuri sitä, mistä tykkää. Ei saa antaa esimerkiksi sosiaalisten paineiden tai opettajan pakottaa sellaiseen suuntaan, johon ei halua itse mennä. Pitää uskaltaa olla rehellinen omalle musiikkimaulle välittämättä siitä mitä muut sanovat.

Jazzkitaristin harjoittelumetodit

Vaikka jazzmusiikki suomalaisten nuorten kitaristien keskuudessa ei olekaan yhtä suosittu kuin rock tai heavy, tyrmää Viinikainen ajatuksen mystisyydestä tai vaikeustasosta.

– Jazzilla on sellainen maine, että se on jotenkin hienompaa ja vaikeampaa, mutta ei se niin ole. Mitä pidemmälle tässä hommassa on edennyt niin on huomannut, että ei se tosiaan ole sen vaikeampaa, Viinikainen toteaa.

Kysyttäessä itseoppineista jazzkitaristeista, hän kuitenkin myöntää että sellaiset ovat vähemmistössä.

– Suurin osa on kieltämättä varmasti opiskellut musiikkia koulussa. Itselleni tärkeintä Sibikseen (Sibelius-Akatemiaan) pääsyssä oli se, että pääsin samanhenkisten ihmisten joukkoon, joilla on sama intohimo ja kiinnostus samaan musiikkityyliin. Uskon, että se auttoi itseäni kehittymään nopeammin, kun siellä soiteltiin yhdessä päivät pitkät. Myös opetus oli korkeatasoista ja kaikki opettajat olivat aktiivisia taiteilijoita, mikä oli ja on edelleen mielestäni tärkeä asia.

Miten maailma valloitetaan, Teemu Viinikainen?

Viinikaista tituuleerataan Suomen parhaaksi jazz-kitaristiksi useammassa kotimaisessa lähteessä. Myös arvostettu jazz-kriitikko ja kirjailija Stuart Nicholson on todennut, että ”He is among the top twenty jazz guitarists in the world.” Miten suomalainen jazz-kitaristi päätyy valloittamaan maailman?

– Mitä mä tohon nyt sanoisin, se on vain yksi arvostelu meidän yhdeltä Ahvenanmaan keikalta, Viinikainen naurahtaa perisuomalaiseen tapaan vähätellen.

– En ole asiaa ikinä miettinyt maailmanvalloituksen kannalta, mutta myönnän että olen aina halunnut olla paras eli kilpailuviettiä kyllä löytyy. Aina kun kuulen, että joku soittaa mageemmin tai on pidemmällä kuin minä, se ruokkii mua: hitsi, mä haluan yhtä hyväksi.  Kai mun ajatukseni voisi kiteyttää jotenkin niin, että vaikutu muiden taidoista ja tekemisistä, sitten treeniä ja treeniä ja hitunen lahjakkuutta päälle. Niillä eväillä pääsee pitkälle, Viinikainen jatkaa.

Mies peräänkuuluttaa myös oppilaiden kohdalla henkilökohtaisten tavoitteiden perään. Hän kuitenkin korostaa, että kyse on nimenomaan jokaisen omista henkilökohtaisista tavoitteista, eikä kaikkien todellakaan tarvitse pyrkiä maailman huipulle. Tavoitteiden ei myöskään tarvitse olla valmiina vielä nuorena, ja siinä opettaja voi myös auttaa – luomaan jokaiselle itselleen sopivat tavoitteet ja tarjota apua niiden saavuttamisessa.

Entäpä minkälainen on huipulle päässeen kotimaisen jazzkitaristin normipäivä?

– Ihan sekava! Niin sekava kuin se vain voi olla, mies naurahtaa. Tykkään siitä, että päivät ovat erilaisia. Keikkapäivänä siihen liittyy matkustelu ja muita järjestelyjä. Yritän pitää keikkapäivät puhtaana muista asioista. Treenailen silloin keikkaan liittyviä kappaleita, nollaan muut asiat ja keskityn vain tulevaan juttuun.

Selatessamme listaa Viinikaisen aiemmista yhtyeistä, herää kysymys miksi niitä on niin hurja määrä. Selitys on kuitenkin ymmärrettävä.

– Jazz-puolella on tyypillistä, että on paljon erilaisia proggiksia. Piirit ovat pienet, keikkapaikkoja on suhteellisen vähän kuten myös festareita. Pitää synnyttää jatkuvalla tahdilla uusia kokoonpanoja ja keikkasettejä. Kentän pienuus ruokkii jatkuvaa bändien tulemista ja menemistä. Samaten, tässä maassa ei ole oikein mahdollista tulla kauhean hyvin toimeen jos olisi vain yksi oma bändi, toteaa Viinikainen, jolla lukuisten projektien ohella on myös oman bändi Teemu Viinikainen Trio. Viimeisin albumi Nyt! julkaistiin 2011 ja se nautti myös arvostelumenestystä.

Hän ei kuitenkaan koe jatkuvaa kokoonpanojen syntyä taakaksi, päinvastoin.

– Tää on mulle ihan mahtava juttu! Pääsen uudistumaan ja kehittymään jatkuvasti. Kyllästyisin pelkästään omassa bändissä soittamiseen.

Terveiset tulevaisuudesta – KOMPPI ELÄÄ

Olet myös kirjoittanut oppikirjan nimeltä Rytmi elää (Idemco/Riffi, 2009). Miksi kirjoitit kirjan ja miten tiivistäisit sen pariin lauseeseen?

– Tein sen siksi, että mulla oli ajatuksia jazzkitaroinnista sellaisesta näkövinkkelistä, joka olisi hiukan erilainen ja käytännönläheisempi. Jazzmusiikissa on hyvin rikas rytmiikka. Sen toteuttaminen kitaralla vaatii tietynlaisia asioita, erityisesti sormituksia. Muun muassa näitä asioita en ole löytänyt muista oppikirjoista, siksi päätin tehdä sellaisen itse. Ja itseasiassa nyt syksyllä on tulossa seuraava opus ulos.

Haluatko kertoa siitä?

– Uuden kirjan nimi tulee olemaan Komppi elää. Tällä kertaa aihe on säestäminen jazz-musiikissa. Taustalla on sama tarina kuin aiemmassa kirjassa, että tuon esiin ajatuksia joita en ole löytänyt aiemmista opuksista.

Kenet haluaisit haastaa seuraavaksi Kitarat.info:n tentattavaksi?

– Hmmm…jaahas..nyt laitoit pahan. Miten olisi Erja Lyytinen?

Lisätietoa:
Teemu Viinikaisen omat verkkosivut
Miehen fanisivut Facebookissa

Lue myös:
Haastattelussa Mikko Kosonen
Haastattelussa Jussi Jaakonaho