Juuri neljännen levynsä Stars Aligned julkaissut Von Hertzen Brothers kipuaa Tavastian lauteille tulevana sunnuntaina 27.3. Pelasta punainen pallo-nimeä kantava konsertti järjestetään Japanin katastrofin uhrien hyväksi ja Von Hertzen Borthersin lisäksi mukana ovat Michael Monroe, Jenni Vartiainen, Paleface, Ismo Alanko ja Tuomari Nurmio. Idea konserttiin kehittyi kertoman mukaan Japanissa paljon kiertäneen Michael Monroen ja bändikavereiden päässä nähtyään kattavaa uutisointia maan tilanteesta. Pääsylippujen tuotto ohjataan suoraan Suomen Punaisen Ristin kautta Japanin apua tarvitseville.
Lauteille kipuavan Von Hertzen Brothers:in tuore levy kantaa sisällään 9 kappaletta ja on saanut melko hyvät arvostelut tähän mennessä mm. Imperiumi.net:issä sekä Rumbassa.
Tässäpä tuoretta materiaalia uudelta levyltä. Angel Eyes.